Tulostettava versio

Diplomi-insinöörit Jukka Uosukainen, Anna Kumpulainen ja Tommi Tynjälä ovat ilmastotöissä. Uosukainen neuvottelee kansainvälisistä ilmastosopimuksista, Kumpulainen laskee hiilijalanjälkiä ja Tynjälä selvittelee kehitysmaiden energiahankkeiden puhtautta. Kaikkien tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillintä.

Kööpenhaminassa ilmastoneuvottelijana

Jukka Uosukainen valmistui DI:ksi TKK:n kemianosastolta 1982 pääaineenaan ympäristönsuojelutekniikka. Koijärvi-liikkeessäkin vaikuttanut luonnonsuojelija teki diplomityönsä kuntien jätevesien käsittelystä.

Töitä hakiessaan Uosukainen huomasi, että diplomityötä vastaavat kunnalliset virat oli jo miehitetty – nuoresta DI:stä tuli Espoon ympäristönsuojelutoimiston tarkastaja ja päällikkö.

Muutaman vuoden kuluttua Uosukainen päätti hakeutua hollantilaisen puolisonsa kanssa maailmalle kansainvälisiin tehtäviin: hän pestautui ulkoasiainministeriön kehitysjoukkolaiseksi Sambiaan.

– Aloitin luonnonvarainministeriön virkamiehenä Lusakassa vuonna 1998 täysin tyhjältä pöydältä. Minkäänlaisesta ympäristötietoisuudesta ei ollut merkkiäkään, vaikka maassa oli valtavia kaivoksia, sulattoja ja lannoitetehtaita, Uosukainen kertoo.

Kehitysjoukkotyössä olisi ehkä kulunut enemmänkin kuin pari vuotta, mutta Uosukaista odottivat Helsingissä YTV:n jätehuoltotoimen päällikön tehtävät, joihin hän oli jo ehtinyt aiemmin hakeutua.

Pioneeritehtäviin Uosukainen päätyi YTV:ssäkin; pääkaupunkiseudulla alkoi biojätteen ja muovin kerääminen.

Jo vuoden kuluttua Uosukainen oli kuitenkin palaamassa takaisin kansainvälisille työmaille. Tällä kertaa ulkoasiainministeriöön ympäristöalan neuvonantajaksi. Tehtäviin kuului kehityshankkeiden ympäristövaikutusten arviointi ja ympäristöhankkeiden suunnittelu.

Hankeneuvojan tehtävä lennätti Uosukaista viisi vuotta kehitysmaasta toiseen, Afrikasta Aasiaan, Nicaraguasta Nepaliin.

– Sitten heräsi halu strategisempiin tehtäviin. Hain ympäristöministeriöön neuvottelevaksi virkamieheksi.

Nyt Uosukaisella on takanaan 15 vuotta korkean tason kansainvälisenä neuvottelijana ja ympäristöministeriön kansainvälisten asiain johtajan titteli.

Kolme kovaa hommaa

Uosukaisen uran merkkipaaluja ovat otsonia tuhoavien yhdisteiden käytön kieltävä Montrealin sopimus, YK:n ilmaston lämpenemistä käsittelevään sopimukseen liittyvä Kioton pöytäkirja ja joulukuussa tehty Kööpenhaminan sopimus. Niihin nivoutuvat hänen neuvottelijauransa tähänastisesti merkittävimmät tehtävät.

Vuonna 1989 voimaan astuneesta Montrealin sopimuksessa – jota muuten pidetään ympäristön suojelun mallisopimuksena – Uosukainen on toiminut erityisesti rahoitusneuvotteluiden vetäjänä. Kioton neuvottelujen jälkeen Uosukainen toimi sekä teknologiansiirtoa että ilmastonmuutoksen sopeutumisrahastoa käsittelevien työryhmien puheenjohtajana. Kööpenhaminassa hän johti yhtä tärkeimmistä neuvotteluryhmistä: Uosukainen ja pakistanilainen virkamies Farrukh Iqbal Khanin toimivat puheenjohtajina ryhmässä, joka etsi ratkaisua kehitysmaille ilmastonmuutoksen sopeutumiseen myönnettävästä rahoituksesta.

Vaikka Kööpenhamina tuntuukin monesta pettymykseltä, Uosukainen on tyytyväinen ja toiveikas. Kaksi vuotta kivuliasta virkamiestyötä takana ei antanut odottaa näinkään paljoa.

Uosukainen levittää auki Copenhagen Accord -asiakirjan kaksi tyhjää liitesivua.

– Kun Kioton pöytäkirjaan kuuluvat teollisuusmaat kirjaavat tähän sitovasti päästövähennystavoitteensa vuoteen 2020 mennessä ja kehitysmaat ilmoittavat toimensa päästöjensä vähentämiseksi, niin ruoria ilmastonmuutoksen torjunnassa on oikeasti käännetty. Aikaa suunnanmuutoksen tekemiseen on helmikuun 1. päivään.

Ihmiskunnan tärkein prosessi

Uosukainen näkee Kööpenhaminan kokouksessa paljon myönteistä.

– Jo se, että maailman johtajat saadaan samaan huoneeseen keskustelemaan ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on voitto. Ensimmäistä kertaa maailman valtiot myös tunnustivat tarpeen pysäyttää ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen, hän muistuttaa.

Uosukainen on tyytyväinen myös siihen, että Kööpenhaminassa teollisuusmaat sitoutuivat kehitysmaiden ilmastotoimien rahoittamiseen. Teollisuusmaat lupasivat kehitysmaille lähes 30 miljardia euroa vuosina 2010–12. Pitkän aikavälin tavoitteeksi asetettiin 100 miljardia dollaria per vuosi vuodesta 2020 lähtien.

Erityisesti Uosukainen iloitsee uudesta rahoitusinstrumentista. Copenhagen Green Climate Fund varmistaa myös monitoroinnin: rahaa ei tule, ellei sitä oikeasti ohjata ilmastotekoihin.

Merkittävää sopimuksessa on myös päätös trooppisen metsäkadon torjumisen rahoituksesta.

Uosukainen ei suostu pessimistiksi edes Venäjän, Kiinan ja Intian tai USAn ja Kanadan suhteen.

– Niiden lupaamat päästötavoitteet ovat alhaiset, mutta sekin vähä on edistystä.

Yksi asia neuvottelijaa kuitenkin harmittaa: YK:n konsensusperiaate halvaannuttaa tehokkaan toiminnan. Kööpenhaminassa kourallinen maita onnistui tyssäämään kaikkia sitovan sopimuksen syntymisen.

Uosukainen ilmiselvästi nauttii puheenjohtajan roolistaan neuvottelupöydissä eikä peittele sitä, että on mukava nähdä lopputeksteissä oma peukalonjälkensä.

– Ilmastonmuutoksen hillintä on ihmiskunnan tärkein prosessi. Tämä on hienointa työtä, mitä ihminen voi tehdä. Ei tarvitse aamulla itseltään kysellä, miksi mennä töihin.

Vihreä ura alkoi Angolasta

I Tommi Tynjälä on tehnyt energiaan, ympäristöön ja ilmastoon liittyviä töitä koko 15-vuotisen uransa ajan.

Ympäristöasiat kiinnostivat häntä jo opiskeluaikoina, ja 1980-luvun lopulla Tynjälä perustikin kavereidensa kanssa Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntaan ympäristöjaoston.

Jaosto sohaisi muun muassa tuolloin akuuttia ydinvoimakysymystä tuomalla ydinvoima-alan osaajia kouluttavaan taloon atomienergiaa kritisoineen valokuvanäyttelyn.

Tynjälälle DI-koulutus oli luonteva valinta. Matematiikka ja fysiikka olivat sujuneet koulussa hyvin. Energiatekniikan opinnot, joihin Lappeenrannassa sai nivottua myös ympäristöasiat, kiinnostavat oikeasti.

Toki tamperelaisen nuoren miehen katse suuntautui tuolloin Itä-Suomeen siksikin, että kotikaupungista piti päästä jonnekin kauemmaksi.

– Lappeenranta tuntui silloin eksoottiselta.

DI lähti huussihommiin

Tynjälä valmistui 1993. Suomessa oli lama ja miehen elämä taitekohdassa.

– Tekniikka kyllästytti, joten päätin tehdä jotain ihan muuta. Lähdin Angolaan rakentamaan UFF:n kanssa saniteettitiloja pieneen Caxitonin kaupunkiin.

Ensimmäinen kerta kehitysmaassa opetti paljon.

– Puolessa vuodessa tajusin, miten tärkeää kehitysyhteistyö on. En oikeastaan hätkähtänyt kurjuutta tai pakolaisten paljoutta. Ajattelin pikemminkin, että jotain tällaista on ollut Suomessakin sata vuotta sitten.

Afrikasta Tynjälä palasi kokemusta rikkaampana lama-Suomeen, oli hetken työttömänä ja lähti sitten YK:n kehitysohjelman UNDP:n (United Nations Development Programme) maatoimistoon Peruun. Rion ilmastosopimus oli jo tehty, ja UNDP:llä oli Perussa energia- ja ilmastoprojekteja. Tynjälä sai hallintotehtävän, jossa tekniikan korkeakoulutuksesta ja jo opiskeluaikana hankitusta espanjan taidosta oli todellista hyötyä.

Perun Limassa Tynjälä asui ja työskenteli viisi vuotta. Tuona aikana työnantajakin ehti vaihtua. Tynjälä siirtyi UNDP:stä maailman ympäristörahaston GEF:n (Global Environment Facility) palvelukseen.

– Toimin YK:n sisäisenä konsulttina. Matkustin Etelä-Amerikassa ja Afrikassa tekemässä kasvihuonekaasulaskelmia ja varmistamassa rahoitusta maaseudun uusiutuviin energialähteisiin perustuville hajautetuille energiajärjestelmille, joissa tähdättiin kasvihuonekaasujen vähentämiseen.

Päästökaupan pioneeriksi

Vuonna 2000 Tynjälä palasi Suomeen. Mukana tuli perhe: perulainen vaimo ja lapset.

Tulevasta työstä ei ollut paluuta suunniteltaessa tietoa, mutta paikka löytyi yllättäen jo ennen muuttoa. – Suomen ympäristökeskus SYKE haki Kioton mekanismien koeohjelmaansa koordinaattoria. Sain siitä 1,5 vuodeksi määräaikaisen tehtävän.

Sen jälkeen oltiinkin jo vuoden 2002 maaliskuussa. EU:n päästökaupan alkamiseen oli vielä kolme vuotta, mutta Tynjälä perusti yhdessä Jussi Nykäsen ja Kari Sinivuoren kanssa Pohjoismaiden ensimmäisen päästökauppayrityksen, vihreiden sertifikaattien välitykseen ja päästökauppaan keskittyvän GreenStream Network Oy:n.

– Aloitimme myymällä vihreitä sähkösertifikaatteja Hollantiin, Tynjälä kertoo.

Päästökaupan ja sertifikaattien välityksen lisäksi yritys kanavoi rahoitusta uusiutuvaa energiaa, muun muassa biomassaa sekä vesi- ja tuulivoimaa, edistäviin hankkeisiin.

Kuuden vuoden työrupeaman jälkeen Tynjälä jätti GreenStreamin ja ryhtyi uusiutuvan energiatuotannon freelanceriksi. Väliin mahtuu myös puolitoista vuotta Ramboll Finnconsultin johtavana konsulttina.

– Olen tehnyt selvityksiä, jotka liittyvät muun muassa kehitysmaiden energiahankkeisiin ja maaseudun kehittämiseen.

Asiakkaina ovat olleet Suomen ulkoasiainministeriö, Pohjoismaiden ympäristörahasto NEFCO ja Pohjoismaiden kehitysrahasto NDF, hän kertoo tehtävistään.

– Tärkeintä on, että saan tehdä työtä, joka tuntuu oikeasti merkitykselliseltä.

Hiilijalanjälkiä laskemassa

Anna Kumpulaisen työpaikka sijaitsee keskellä Helsinkiä sisäpihan katveessa. Talviaamun hämärässä toimistosta paistaa pihalle valo, mutta ulko-ovessa ei ole kahvaa eikä yrityksen nimikylttiä.

– Edustustilat ovat ylemmässä kerroksessa ja koko talo on menossa remonttiin, ovea avaamaan tullut Kumpulainen selittää.

Kierrätyskalusteilla sisustetun Gaia Consultingin alakerta näyttää kuitenkin mukavalta. Ja diplomi-insinööri Kumpulainen on täällä unelmatyössään. Hän laskee hiilijalanjälkiä – intohimoisesti!

– Hiilidioksidiekvivalentteina mitattavan hiilijalanjäljen arvioinnissa otetaan huomioon organisaation oleellisimmat ilmastoon vaikuttavat toiminnot. Esimerkiksi asiantuntijaorganisaatiossa ne ovat yleensä liike- ja työmatkat, energiankulutus, erilaiset hankinnat ja tuotetun jätteen määrä, Kumpulainen kertoo.

– Unohdumme tänne joskus kollegoiden kanssa iltamyöhään. Sitten havahdumme, että hei, taas me jäätiin tänne. Lähdetään nyt kotiin, niin aamulla päästään jatkamaan.

Vaihtuvuus on vähäistä, ja Gaia on haluttu työpaikka.

– Henki on hyvä ja kannustava: sama ajatusmaailma, korkea koulutustaso ja asiantuntemus sitoo 25 gaialaista yhteen, Kumpulainen sanoo.

Vuonna 1993 perustettu Gaia Group muodostuu Gaia Consulting Oy:stä, joka keskittyy kestävän kehityksen ratkaisuihin ja humanitaaristen ja kehitysjärjestöjen ilmastokumppanina toimivasta Gaia Global SA:sta. Helsingin, Turun ja Kouvolan toimistojen lisäksi yrityksellä on toimipisteet Sveitsissä ja Kiinassa.

Yritys tarjoaa ympäristö- ja energia-alan konsultointia sekä riskienhallintaan, innovaatioihin, ennakointiin ja arviointeihin liittyviä palveluja.

Kädet täynnä töitä

Kumpulainen on työskennellyt asiantuntijana Gaiassa kolmisen vuotta, ensin osa-aikaisena, 30 prosenttia Gaiassa ja 70 prosenttia TKK:n tutkijana, sittemmin vakinaisesti.

– Tein jatko-opintoihini kuuluneen kurssin harjoitustyön yhdessä erään liiketoimintajohtajamme kanssa. Vuosi sen jälkeen hän pyysi minut tänne töihin.

Pääaineenaan tuotantotaloutta opiskellut Kumpulainen teki diplomityönsä ympäristöjohtamisen alalta, vaikka isä pelotteli, ettei viherpiipertäjille ole töitä. Huoli oli turha: niin hiilijalanjäljillä kuin muullakin ympäristö- ja ilmasto-osaamisella on kysyntää. Kumpulainen tekee tarjouksia tiuhaan tahtiin. Asiakkaiden ympäristötietoisuus ja lainsäädäntö ajavat yrityksiä nyt vihreälle linjalle.

– Suuryritykset vaativat alihankkijoiltaan tietoa näiden hiilidioksidipäästöistä. Sijoittajat ovat kiinnostuneita rakennusten ympäristösertifikaateista. It-alalla on lähdetty Green IT -ajatteluun, Kumpulainen luettelee esimerkkejä ympäristötietoisuuden kasvusta.

– Hiilijalanjäljen laskeminen auttaa tunnistamaan organisaation ja toiminnan ilmastovaikutuksia. Se tekee asiat konkreettisiksi. Kun laskelmien jälkeen tiedetään, mistä hiilidioksidipäästöt tulevat, voidaan tehdä suunnitelmat hiilijalanjäljen minimoimiseksi.

Hiilijalanjälkien laskemisen lisäksi Kumpulainen tekee energiatehokkuuslaskelmia, ilmastoselvityksiä sekä ratkoo vaarallisiin aineisiin liittyvien riskien hallintaa.

– Olen myös suorittanut vaarallisten aineiden kuljetusten turvallisuusneuvonantajan tutkinnon.

Kumpulainen ei keksi ympäristötietoisuutensa kehittymiseen mitään erityistä syytä. Ympäristöstä huolehtiminen on ollut selvää pienestä pitäen.

– Keräsin jo lapsena maitopurkit kotoa ja vein ne kylän ainoaan kierrätyspisteeseen, Kumpulainen muistelee.

Kesällä hän pyöräilee kymmenen kilometrin työmatkansa, talvella matka taittuu junalla. Kasvisruoka maistuu, mutta urheilevan nuoren naisen ruokavaliota täydentävät myös liha ja kala.