Etätyötä Tekesin tapaan
Lähes viidesosa Tekesin työntekijöistä tekee tätä nykyä säännöllisesti etätyötä. Tavallista on, että perjantait uurastetaan kotona.
Tekesissä on hyviä kokemuksia etätyöstä jo vuodesta 2002. Etätyömalli kehitettiin yhteistyössä työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen kanssa erityisessä työaika- ja etätyöprojektissa.
Aluksi etätyöstä ja sen pelisäännöistä tehtiin määräaikainen sopimus, mutta myöhemmin siitä tuli toistaiseksi voimassa oleva käytäntö. Sopimus on hyväksytty yt-menettelyssä.
Ensimmäisen vuoden aikana etätyötä kokeili 33 tekesläistä. Vuonna 2008 talossa tehtiin sekä säännöllistä että satunnaista etätyötä keskimäärin 4,9 päivää työntekijää kohti.
Peräti 18 prosenttia tekesläisistä tekee nykyään säännöllistä etätyötä. Enimmillään etätyötä voi tehdä päivän viikossa.
– Se on tavallisesti perjantai, sillä silloin ei ole yleensä kokouksia, Tekesin TEKin jäsenten luottamusmies Håkan Sandell kertoo.
Sandell ja Tekesin henkilöstöjohtaja Ritva Parhamaa esittelivät Tekesin etätyökäytäntöjä työmarkkinajärjestöjen yhteisessä työaikaseminaarissa joulukuussa.
Parhamaan mukaan etätyön tarkoituksena on ollut lisätä joustavuutta työn tekemiseen sekä edistää tuloksellista ja laadukasta työskentelyä. Etätyössä voi keskittyä tietyn työn tekemiseen, kun puhelimet eivät soi eikä väkeä ramppaa huoneessa.
Paljon hyötyä etätyöstä
– Etätyö lisää työntekijän päätösvaltaa omassa työnteossaan ja kannustaa oma-aloitteisuuteen. Se myös helpottaa työn ja muun elämän yhteensovittamista ja edistää työhyvinvointia, Parhamaa luettelee.
Säännöllinen etätyö sopii lähinnä asiantuntijatehtäviin. Tekesissäkään esimerkiksi sihteerit eivät ole saanet etätyömahdollisuutta.
Säännöllisestä etätyöstä tehdään kirjallinen sopimus, jonka työntekijä ja esimies allekirjoittavat.
Etätyösopimukseen kirjataan etänä tehtävä työ, työn suorituspaikka, etätyön kesto, velvoitteet, työvälineet ja laitteet, kustannusten korvaaminen ja tietoturva. Esimies arvioi tehtävien soveltuvuuden etätyöhön, objektiiviset perusteet etätyön tekemiselle sekä vaikutukset työyhteisön toimintaan ja asiakaspalveluun.
Työskentelyyn saa käyttää vain työkonetta, ja työnantaja hankkii ja kustantaa etäyhteyden. Erityistä huomiota kiinnitetään myös tietoturvavelvoitteisiin.
Säännöllisen etätyön lisäksi Tekesissä saatetaan tehdä etätyötä satunnaisesti, esimerkiksi muutamia päiviä kuukaudessa. Niistä sovitaan aina erikseen työnantajan kanssa.
Etätyö edellyttää itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta. Vastuiden ja tavoitteiden pitää olla selvät ja raportoinnille pelisäännöt.
– Luottamus on kaiken edellytys, Sandell ja Parhamaa sanovat.
Tekesissä tehdyn kyselyn mukaan etätyö koetaan tärkeäksi osaksi työelämän laatua. Kokemukset ovat myönteisiä, sillä etätyö on lisännyt joustoa ja motivaatiota. Pitkät työmatkatkin voi unohtaa yhtenä päivänä.
- 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 1.2.2012
Muutos on mahdollisuus - 1.2.2012
Unelmatyöpaikasta uudelle tielle - 1.2.2012
Opettaja luonnoltaan - 30.1.2012
Neljä vuosikymmentä TEKin töissä - 25.1.2012
Ilmianna hyvä työpaikka tai toimintatapa! - 23.1.2012
Kiire ei kerro tuottavuudesta vaan huonosta suunnittelusta - 16.12.2011
Hitech voi olla hauskaa - 14.12.2011
Kiinalainen juttu - 14.12.2011
Työhyvinvointi on merkittävä kilpailutekijä yrityksen liiketoiminnalle - 14.12.2011
Luottamusmies Tolvanen ABB:ltä - 14.12.2011
Työmaan päällikkö johtaa töitä Turkissa vaikka Suomesta käsin - 14.12.2011
Insinööristä tuli vientituote - 12.12.2011
Järkeviin päätöksiin tarvitaan tunnetta - 8.12.2011
Oulun Teekkaritalo uudistuu – tukijoita tarvitaan - 8.12.2011
NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille - 17.11.2011
Uusi työ ravistelee työkulttuuria - 9.11.2011
TkT Jukka Takala palkittiin työsuojelun uranuurtajana - 28.10.2011
Ilo irti yrittäjyydestä – kiviselläkin tiellä - 27.10.2011
Innostus on kaiken a ja o - 27.10.2011
Työkiireet kouluttautumisen pahimpana esteenä - 27.10.2011
Työn pitää olla kiinnostavaa - 30.9.2011
Suomalaisissa pörssiyhtiöissä ei ainuttakaan naistoimitusjohtajaa - 15.9.2011
TEKin puheenjohtajaksi monen kanavan vaikuttaja - 15.9.2011
Ylemmät toimihenkilöt voivat muita paremmin teknologiateollisuudessa - 15.9.2011
Aivoja pitää käyttää ja helliä - 8.9.2011
ICT-alan palkat nousevat lokakuussa - 8.9.2011
Omaehtoinen työllistyminen toimii - 19.8.2011
Uraputki hiukkaskiihdyttimessä - 11.8.2011
Älypuhelimet koukuttavat käyttäjäänsä













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti