Euroopan teknologiainstituutin ICT-yksikkö Otaniemeen
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti EIT sijoittaa yhden tieto- ja viestintätekniikan tutkimusyksikkönsä Suomeen. Päätös vahvistaa Suomen asemaa EU:n tietotekniikkatutkimuksessa ja mahdollistaa merkittävien tutkimushankkeiden käynnistämisen.

EIT:n ICT-verkoston yksiköt tulevat toimimaan Helsingin seudun lisäksi Berliinissä, Eindhovenissa, Pariisissa ja Tukholmassa.
Suomen yksikkö sijoitetaan Aalto-yliopiston kampukselle Otaniemeen. Suomen yksikön perustajajäsenet ovat Nokia, VTT ja Aalto-yliopisto.
Suomen yksikön kokonaisbudjetti vuosina 2010-2014 on noin 100 miljoonaa euroa, josta EIT:n rahoitusosuus on korkeintaan 25 prosenttia. Muu osuus koostuu osallistujien omasta rahoituksesta, kansallisesta rahoituksesta ja muusta EU:n rahoituksesta. Nyt hyväksytyn suunnitelman mukaisesti vuonna 2013 EIT:n Otaniemen yksikössä työskentelee useita satoja ICT-alan tutkijoita, asiantuntijoita ja jatko-opiskelijoita.
- EIT:llä ja sen verkostoilla on suuri merkitys koko Euroopan kilpailukyvyn kasvattajana. Ne tuovat tutkimuslaitoksia ja yrityksiä yhteen tavalla, joka vahvistaa tutkimusta, koulutusta ja innovaatioita, sanoo professori Yrjö Neuvo, EIT:n johtokunnan jäsen.
Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teerin mukaan menestys EIT-hussa on tunnustus Teknillisen korkeakoulun vahvalle ICT-osaamiselle.
- Olen erittäin iloinen, että Aalto-yliopisto voi osallistua vahvasti Euroopan Unionin kärkihankkeeseen. Perustettava EIT:n yksikkö vahvistaa edelleen Aalto-yliopiston tutkimuksen kansainvälisessä arvioinnissa sen vahvuusalueiksi nousseiden ICT:n, median, laskennan ja mallinnuksen asemaa ja merkitystä Aalto-yliopiston strategialle, Teeri toteaa.
- 1.2.2012
Elektroniikkaa rullatavarana - 1.2.2012
Maailman hitain tuotekehityshanke - 30.1.2012
Tekniikan museossa designviikonloppu 4.–5. helmikuuta - 14.12.2011
Tavoitteena innovaatio - 14.12.2011
GPS:n haastajat valtaavat taivaan - 14.12.2011
Smart Tools - Insinöörin paras mobiilisofta - 8.12.2011
Hyytävää kylmyyttä ja raakaa suomalaista voimaa - 10.11.2011
Teknisen kehityksen nopeus haastaa tutkimaan tulevaisuutta - 27.10.2011
Kandiuudistus mullistaa DI-tutkinnon - 27.10.2011
Matematiikka – opintopisteitä vai insinöörin kansalaistaito? - 27.10.2011
TEK kävi ilmastotyöhön tosissaan - 27.10.2011
Insinöörien ilmasto-ohjelmat esiteltiin Lontoossa - 27.10.2011
Tieteen tenavatähdet Helsingissä - 27.10.2011
Maailman kallein öljytynnyri - 28.9.2011
Nuoret tieteentekijät palkittiin Helsingissä - 27.9.2011
Helsingin Young Scientists -kilpailun pääpalkinnot Irlantiin, Sveitsiin ja Liettuaan - 15.9.2011
Ilmastovelvoitteet lisäävät insinöörien kysyntää - 15.9.2011
Sydänfilmissä kaiken aikaa - 15.9.2011
Maailman ensimmäinen www-saitti - 1.9.2011
Ilmastovelvoitteet kasvattavat insinööriosaamisen kysyntää - 30.6.2011
Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailu etsii jälleen nuoria luonnontieteilijöitä - 27.6.2011
VTT:n Ekopassi mittaa kesämökkisi ekotehokkuuden - 21.6.2011
Merenpinta nousee ennätysvauhtia - 16.6.2011
Miksi iPhone-puhelu katkeaa? - 16.6.2011
Globalisaation symboli #1 - 9.6.2011
Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2011 säätutkan kehittäjätiimille - 8.6.2011
Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2011 säätutkan kehittäjätiimille - 31.5.2011
Huippututkimusta ja Tiibetin kieltä - 23.5.2011
Erikoisterät vauhdittivat Leijonia - 5.5.2011
Aalto-opiskelijoiden prototyypit julki - 4.5.2011
Maailman kallein makkara













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti