Isäkuukauteen 12 päivää lisää
Isäkuukauteen on tulossa ensi vuoden alusta lisää 12 arkipäivää. Tällä hetkellä vain 10,5 prosenttia suomalaisista isistä pitää vanhempainvapaata, joka on vapaasti jaettavissa vanhempien kesken.
Isäkuukauden pidennyksellä houkutellaan miehiä osallistumaan pienten lasten hoitoon. Vain 10 prosenttia isistä käyttää yhteisesti jaettavia vanhempainpäivärahapäiviä. Isistä 65 prosenttia pitää maksimissaan 18 päivän mittaisen isyysloman, ja neljäsosa miehistä ei ole perhevapaalla lainkaan.
Nykyisen lain mukaan isällä on oikeus enintään 12 ylimääräiseen isyysrahapäivään, jos hän pitää vähintään 12 viimeistä vanhempainrahakauden arkipäivää. Tätä isän pitämää vanhempainrahakauden osaa lisättynä isyysrahapäivillä on nimitetty isäkuukaudeksi.
Isäkuukauteen on tulossa ensi vuoden alusta lisää 12 arkipäivää eli isäkuukauden enimmäispituudeksi tulee 36 arkipäivää.
Isäkuukauden pidennyksen saaminen edellyttää, että lapsen perusteella ei ole maksettu vanhempainrahapäiviä (äitiys-, isyys- ja vanhempainraha) vuoden 2009 puolella.
- 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - 1.2.2012
Muutos on mahdollisuus - 1.2.2012
Unelmatyöpaikasta uudelle tielle - 1.2.2012
Opettaja luonnoltaan - 30.1.2012
Neljä vuosikymmentä TEKin töissä - 25.1.2012
Ilmianna hyvä työpaikka tai toimintatapa! - 23.1.2012
Kiire ei kerro tuottavuudesta vaan huonosta suunnittelusta - 16.12.2011
Hitech voi olla hauskaa - 14.12.2011
Kiinalainen juttu - 14.12.2011
Työhyvinvointi on merkittävä kilpailutekijä yrityksen liiketoiminnalle - 14.12.2011
Luottamusmies Tolvanen ABB:ltä - 14.12.2011
Työmaan päällikkö johtaa töitä Turkissa vaikka Suomesta käsin - 14.12.2011
Insinööristä tuli vientituote - 12.12.2011
Järkeviin päätöksiin tarvitaan tunnetta - 8.12.2011
Oulun Teekkaritalo uudistuu – tukijoita tarvitaan - 8.12.2011
NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille - 17.11.2011
Uusi työ ravistelee työkulttuuria - 9.11.2011
TkT Jukka Takala palkittiin työsuojelun uranuurtajana - 28.10.2011
Ilo irti yrittäjyydestä – kiviselläkin tiellä - 27.10.2011
Innostus on kaiken a ja o - 27.10.2011
Työkiireet kouluttautumisen pahimpana esteenä - 27.10.2011
Työn pitää olla kiinnostavaa - 30.9.2011
Suomalaisissa pörssiyhtiöissä ei ainuttakaan naistoimitusjohtajaa - 15.9.2011
TEKin puheenjohtajaksi monen kanavan vaikuttaja - 15.9.2011
Ylemmät toimihenkilöt voivat muita paremmin teknologiateollisuudessa - 15.9.2011
Aivoja pitää käyttää ja helliä - 8.9.2011
ICT-alan palkat nousevat lokakuussa - 8.9.2011
Omaehtoinen työllistyminen toimii - 19.8.2011
Uraputki hiukkaskiihdyttimessä - 11.8.2011
Älypuhelimet koukuttavat käyttäjäänsä













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti