Kesätyön haku oli entistä vaikeampaa

Lähes puolet TEKin kyselyyn vastanneista opiskelijoista koki, että viime kesäksi kesätyöpaikan löytäminen oli aiempaa vaikeampaa. 15 prosenttia jäi kokonaan vaille haluamaansa työpaikkaa.
62 prosenttia vastaajista löysi kuitenkin kesätyöpaikan eli työskenteli kesällä 2009 muussa kuin vakituisessa, kesän yli jatkuneessa työsuhteessa. Kesätyötä tehneiden suhteellinen osuus on huomattavasti edellisvuoden kyselytuloksia pienempi. Vuoden 2008 kyselyn vastaajista 80 prosenttia teki kesätöitä kesällä 2008.
Kesätöitä kesällä 2009 tehneistä yli kolmannes teki syventäviin tai ammattiaineisiinsa liittyvää työtä ja hieman alle viidennes diplomityötään.
Hieman alle kolmannes kesätyöntekijöistä teki työtä, joka ei liittynyt opiskelijan opintoalaan.
Kaikista vastaajista 14 prosenttia työskenteli vakituisessa, kesän yli jatkuneessa työsuhteessa.
Yhdeksän prosenttia kaikista vastaajista opiskeli päätoimisesti kesällä. Kesällä pääasiassa lomalla olleiden osuus oli myös yhdeksän prosenttia. Vuoden 2008 kyselyn vastaajista vain kolme prosenttia opiskeli ja seitsemän prosenttia lomaili kesällä 2008.
Hakeminen alkoi tammikuussa
Kesätyötä hakeneista vastaajista lähes puolet aloitti työnhaun tammikuussa 2009. Kymmenys hakeneista jätti haun aloittamisen maaliskuulle tai myöhemmäksi. 17 prosenttia kesätyötä tehneistä jatkoi samassa kesätyöpaikassa kuin edellisenä kesänä.
18 prosenttia kesätyötä tehneistä työskenteli kesätyöpaikassaan osa- tai kokopäiväisesti jo kevätlukukaudella 2009.
Kaikista vastaajista 15 prosenttia haki jonkin verran tai aktiivisesti työpaikkaa kesäksi onnistumatta. Tämä kertoo tarjolla olleiden kesätyöpaikkojen pienestä määrästä kuluneena vuonna. Vuoden 2008 kyselyn vastaajista yhdeksän prosenttia haki, mutta jäi ilman kesätyötä.
Lähes puolet kesätyötä hakeneista katsoikin, että kesätyöpaikan hankinta oli tänä vuonna vaikeampaa aiempiin vuosiin verrattuna. Kesätyöpaikan löytämistä piti yhtä helppona tai vaikeana kuin aiemmin hieman alle neljännes hakeneista ja helpompana hieman reilu kymmenys.
Työkokemus ja tuttu työnantaja auttavat
Kesätyötä hakeneet pitivät tärkeinä työnsaantia edistävinä tekijöinä aiempaa työkokemusta (48 % kesätyötä hakeneista), aiempaa yhteistyötä tutun työnantajan kanssa (46 %) ja opinnoissa hankittua osaamista (33 %).
Kaikkien vastaajien työnhaussaan eniten käyttämät tietolähteet olivat työnantajien internetsivut (78 % kaikista vastaajista), opiskelukaverit, tuttavat ja sukulaiset (63 %) sekä TEKin julkaisu Teekkarin Työkirja (47 %).
Teekkarin Työkirjan lisäksi käytetyimmät TEKin työnhakua tukevat palvelut olivat palkkasuositukset, joita oli käyttänyt 38 prosenttia kaikista vastaajista. Palkkatilastoja oli hyödyntänyt neljännes kaikista vastaajista.
Moni jatkaa kesätyössä syksyllä
Kesätöitä tehneistä vastaajista hieman yli neljännes työskenteli neljä kuukautta ja hieman alle neljännes kolme kuukautta. 30 prosenttia kesätöitä tehneistä jatkoi samassa työssä myös syksyllä 2009.
Muuta kuin diplomityöhön liittyvää kesätyötä tehneiden kuukausipalkan mediaani oli 1 850 euroa ja keskiarvo 1 987 euroa. Diplomityöpalkkojen mediaani oli
2 000 euroa ja keskiarvo 1 867 euroa.
Kesätyötä tehneistä yksityisellä sektorilla työskenteli 69 prosenttia, valtiolla 21 prosenttia ja kuntapuolella tai kunnan liikelaitoksessa viisi prosenttia.
Yksi prosentti kesätyöntekijöistä työllisti itse itsensä omassa yrityksessään.
Suurimmat kesätyöntekijöitä työllistäneet toimialat olivat koulutus- tai tutkimusala (15 % kesätyöntekijöistä), rakentaminen sekä metalliteollisuus (9 % kummassakin). Oman yliopistonsa lähialueella työskenteli 63 prosenttia kesätyöntekijöistä. Ulkomailla töitään teki kaksi prosenttia kesätyöntekijöistä.
Hieman alle puolet katsoi oppineensa työssään paljon tai erittäin paljon asioita, jotka hyödyttävät vastaajan työnsaantia valmistumisen jälkeen. 14 prosenttia uskoi, etteivät opitut asiat hyödytä tulevaisuuden työnsaannissa lainkaan.
TEK kehottaa opiskelijajäseniään tekemään aina työnantajan kanssa työsopimuksen kirjallisena, mutta näin ei silti aina menetellä. 13 prosenttia kesätyöntekijöistä ei tehnyt lainkaan kirjallista työsopimusta työnantajansa kanssa.
11 prosenttia kesätyöntekijöistä ilmoitti, että heidän työsuhteeseensa ei sovellettu toimialalla noudatettavaa yleistä työehto- tai virkaehtosopimusta. Lähes neljännes kesätyöntekijöistä ei osannut sanoa, oliko näitä sovellettu.
Opinnot eivät suju vakituisen työn ohella
Vakituisessa, kesän yli jatkuneessa työsuhteessa työskentelevistä vastaajista hieman yli 60 prosenttia katsoi työnsä vastaavan omaa opintoalaansa täysin ja 28 prosenttia jonkin verran. Työ ja opinnot eivät liity lainkaan toisiinsa kuudella prosentilla vakituisen työn tekijöistä.
28 prosenttia vakituisessa työsuhteessa olevista kertoi opiskelevansa menestyksekkäästi työn ohella, mutta hieman yli puolet vakityössä olevista tunnustaa opintomenestyksensä olleen heikkoa.
17 prosenttia vakituisesti työskentelevistä ei ole yrittänytkään opiskella työnsä ohella.
TEK kerää tietoa
TEK kerää vuosittain opiskelijajäsenten työssäkäynti- ja kesätyökyselyllä tietoja tekniikan opiskelijoiden työssäkäynnistä, palkoista sekä työnhakuun liittyvistä asioista. Kyselyn tulosten avulla seurataan opiskelijoiden työllistymistä, ja niiden perusteella annetaan TEKin opintopisteperusteiset palkkasuositukset.
Tänä vuonna kyselyyn vastasi 6 800 opiskelijajäsentä eli noin neljännes
TEKin opiskelijajäsenistä.
Vastaajista 22 prosenttia oli naisia, ja vastaajien keski-ikä oli hieman yli 25 vuotta. Lähes 40 prosenttia vastaajista opiskeli vähintään kuudetta vuotta.
- 1.2.2012
Suomeen kannatti tulla - 1.2.2012
Matkalla Stanfordin maisteriksi - 12.1.2012
Opiskelijoiden rekrytapahtumat kampuksilla 2012 - 20.12.2011
Työssäkäynti hidastaa opintoja, mutta auttaa työuran alkuun - 20.12.2011
TTY jakoi lupaaville tutkijoille puoli miljoonaa euroa - 20.12.2011
Akavan opiskelijat tyytymättömiä korkeakoulujen työelämäyhteyksien kehittämiseen - 14.12.2011
TEKin on pidettävä kiinni nuorista - 14.12.2011
Kesätöitä riitti mukavasti - 27.10.2011
Työn pitää olla kiinnostavaa - 27.10.2011
Matka uuteen duunikesään alkaa marraskuussa - 21.10.2011
YTN maksaa lakkoavustuksen myös opiskelijoille - 30.9.2011
Nuoret janoavat palautetta työstään - 15.9.2011
Bratislawa Youghurt – yhteisöllisyyden puolesta - 8.9.2011
Teekkarilaulujen kolmas osa ilmestyi - 1.9.2011
Ilmastovelvoitteet kasvattavat insinööriosaamisen kysyntää - 25.8.2011
Kesäkuussa idea, elokuussa startup-yritys - 19.8.2011
Uraputki hiukkaskiihdyttimessä - 10.8.2011
Opintotukeen muutoksia - 30.6.2011
Aalto-yliopiston ja LUT:n säätiöpääoma koossa - 16.6.2011
Kesätöihin omaan firmaan - 24.5.2011
TEKin selvitys: Omaehtoiset opinnot auttavat työllistymään - 6.5.2011
Tee työsopimus kirjallisena - 5.5.2011
Aalto-opiskelijoiden prototyypit julki - 5.5.2011
Hyvä työ houkuttelee töissä jatkamiseen enemmän kuin lisäraha - 5.5.2011
Kolme neljästä Tampereen teekkarista kokee jäävänsä opiskeluaikatavoitteesta - 4.5.2011
Opiskelija-aktiiveille jaettiin TEK-tietoa - 2.5.2011
Teekkari, klikkaa www.teekkari.fi - 27.4.2011
Pursula toivoo teekkarihengen jäävän Aalto-yliopistoon - 28.3.2011
Tampereen teekkarit kuorokisan semifinaaliin - 17.3.2011
Uuden tehtaan nuoret toivot - 17.3.2011
Teekkarivaikuttajat työstivät tavoitteitaan













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti