Kemian alan luottamusvaltuutetut kaipaavat parannuksia asemaansa
Kemian teollisuuden ylempien toimihenkilöiden luottamusvaltuutetut ovat tyytymättömiä tiedonsaantiin yrityksissä. Ongelma korostuu silloin, kun luottamusvaltuutetun pitäisi pystyä neuvottelemaan palkka-asioista, vaikkapa paikallisesti jaettavien palkankorotuserien kohdentamisesta.
Kemian teollisuudessa ylemmiltä toimihenkilöiltä puuttuu varsinainen työehtosopimus ja suppeaksi työehtosopimukseksi luokitellussa palkkapöytäkirjassa ei luottamusmiessopimusta ole.
Siksi esimerkiksi luottamusvaltuutetun tiedonsaanti perustuu yhteistoimintalakiin. Se takaa luottamusvaltuutetulle kapeammat oikeudet luottamusmiehiin verrattuna.
Palkkatietojen saaminen vaikeaa
- Tiedonsaannissa on paljon parannettavaa. Esimerkiksi palkkatietoja ei saa välttämättä edes pyytämällä, sanoo Kemiran Espoon tutkimuskeskuksen ylempien toimihenkilöiden luottamusvaltuutettu Hanna Hoffrén.
Hoffrén arvelee, että palkkatietoja ei kaikilta osin välttämättä edes ole tai sitten niitä ei vain haluta antaa. Vastaavanlaista ongelmaa ei ole vaikkapa tulostietojen saamisessa.
Myös Kemiran Vaasan toimipisteen luottamusvaltuutettu Taru Kallion mielestä palkkatietojen saanti on kaikkein hankalinta, kun taas muut tiedot on saatavissa melko nopeasti.
Kemirassa luottamusvaltuutetuille jaetaan palkkatiedot kerran vuodessa tasa-arvotilastoina. Tasa-arvotilastossa työntekijät on jaettu Elinkeinoelämän keskusliiton tehtävänimikeluokittelun mukaisiin vaatimusluokkiin.
Tilastossa annetaan tieto siitä, kuinka moni Kemiran ylemmistä toimihenkilöistä kuuluu mihinkin luokkaan ja mitkä ovat luokkien keskipalkat. Tilastosta ei käy kuitenkaan ilmi se, mitkä ovat työntekijöiden ns. IPE-pisteet, vaikka IPE-järjestelmää käytetään Kemirassa työtehtävien vaatimustason määrittämiseen.
- Tilastoista ei tiedä, kuka työntekijöistä kuuluu mihinkin vaatimusluokkaan. En myöskään voi seurata sitä, kohdistuvatko palkkapöytäkirjassa määritellyt palkankorotukset palkkakuopassa oleville henkilöille, Kallio kertoo.
Siksi työnantajan kanssa onkin sovittu, että palkankorotusten paikalliset erät jaetaan työntekijöiden kesken tasan.
Palkkatietojen saamisen kanssa on ongelmia muissakin yrityksissä. Tero Parkatti on toiminut kymmenen vuotta Bayerilla ylempien toimihenkilöiden luottamusvaltuutettuna ja kokee tiedonsaannin nihkeäksi.
- Luottamusvaltuutetun täytyy pyytää itse aktiivisesti tietoja. Palkkatietojen kyseleminen on kuin hakkaisi päätä seinään; jossain vaiheessa lakkaa pyytämästä.
Tiedonkulussa toivomisen varaa
Palkkatietojen saamisen lisäksi tiedonkulku takkuaa yrityksissä muutenkin. Hoffrénin mukaan Kemiran johto ei aina huomaa kysyä henkilökunnan mielipiteitä ennen päätösten tekoa.
- Tällöin olen kommentoinut johdolle, että olisi asiasta voinut edes neuvotella.
Parkatti toteaa, että Bayerilla johto tiedottaa asioista usein vasta, kun päätökset on jo tehty.
- Keskustelevuus ei toteudu, jos luottamusvaltuutettua ei oteta mukaan päätöksentekoon.
Orionilla kuunnellaankin
Orionin ylempien toimihenkilöiden luottamusvaltuutettu Sirpa Pelttari sen sijaan sanoo, että Orionin johto kuuntelee työntekijöitä.
- Orionin eri yksiköissä ja paikkakunnilla on omat luottamusvaltuutetut. Olemme saaneet pyytämällä järjestettyä palavereja henkilöstöosaston ja johdon edustajien kanssa. Ylempien asioita on käsitelty myös palavereissa, joissa on keskusteltu paikallisen erän jakoperusteista, Pelttari kertoo.
Pelttarin mukaan ilmapiiri on tullut Orionilla vuosien saatossa avoimemmaksi. Luottamusvaltuutetuilla on hyvä keskusteluyhteys henkilöstöhallintoon ja johtoon. Parannettavaa kuitenkin vielä löytyy.
- Työehtosopimusasioista, kuten vapaa-aikana matkustamisen korvauksista ja luottamusmieskorvauksista, meidän kanssamme ei ole suostuttu neuvottelemaan. Perusteluna tähän on ollut, ettei niistä ole kirjauksia alalla sovellettavassa työehtosopimuksessa, Pelttari toteaa.
Pelttarin mukaan luottamusvaltuutetut saavat johdolta ongelmitta lähinnä yhteistoimintalain perusteella annettavia tietoja. Hänen mielestään palkkatietoihin olisi saatava lisää läpinäkyvyyttä myös Orionilla.
Ratkaisuna työehtosopimus
Luottamusvaltuutetut näkevät, että kemianteollisuuden ylemmille toimihenkilöille pitäisi saada seuraavalla neuvottelukierroksella vihdoinkin työehtosopimus. Näin saataisiin myös luottamusmiessopimus, joka takaisi paremmat oikeudet tiedonsaantiin.
- Työehtosopimuksen saaminen on ollut tavoitteena jo kymmenen vuotta, ei työnantaja sitä ilmaiseksi anna. Nähtäväksi jää, suostuuko työnantaja edes neuvottelemaan asiasta. Aiemmin ei ole suostunut, toteaa Tero Parkatti.
Luottamusmiessopimus mahdollistaisi sen, että luottamustehtävien hoitamista varten saisi vapaata. Luottamusvaltuutetut sen sijaan käyttävät luottamustehtävän hoitamiseen varsinaista työaikaansa.
- Luottamusvaltuutettuna toimitaan oman työn ohella, joten välillä tuntuu, ettei valtuutetun pestiä ehdi hoitaa tarpeeksi hyvin, sanoo Sirpa Pelttari.
Parkatti huomauttaa, että tietojen saamiseksi pitäisi jatkuvasti pommittaa työnantajaa. Aika ei siihen riitä.
- Akuutit ongelmat tulevat luottamusvaltuutetulle. Tämä on tulipalojen sammuttamista.
- 14.12.2011
TEKin on pidettävä kiinni nuorista - 14.12.2011
Työhön reilun työelämän ja yrittäjyyden puolesta - 13.12.2011
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - 8.12.2011
Vielä ehdit hakea alennusta TEKin jäsenmaksusta! - 8.12.2011
Kansko on insinöörijärjestöjen linkki maailmalle - 8.12.2011
Vastaa TEKin palkkatutkimukseen! - 8.12.2011
Matrikkeli valmistuu hitaasti mutta varmasti - 5.12.2011
Sosiaalisesta mediasta apua henkilöstön edustajille - 25.11.2011
TEK ja TFiF palkitsivat vuoden ansiokkaimmat opinnäytteet - 31.10.2011
YTN:n vuoden 2011 yritysyhdistys on Wärtsilän Ylemmät Toimihenkilöt - 26.10.2011
MAL juhli mallikkaasti - 15.9.2011
Valtuustossa haluttiin reiluutta työelämään ja näkyvyyttä TEKille - 8.9.2011
Jäsenmaksun suoraveloitus päättyy lokakuussa - 7.9.2011
Teknon luottamusmiehet tyytyväisiä yhteisiin tavoitteisiin - 7.9.2011
Onnistunut lakimuutos eurooppalaiseen yritysneuvostotoimintaan - 2.9.2011
Marjo Matikainen-Kallström valittiin TEKin puheenjohtajaksi - 20.6.2011
Immateriaalioikeuksia ei tunneta - 9.6.2011
TEK-lehti kolmanneksi suurin ammattiliiton lehti - 9.6.2011
Onko kalenteritilauksesi kunnossa ensi vuodeksi? - 8.6.2011
Tampereen Teknillinen Seura jakoi lähes tuplamäärän stipendejä - 25.5.2011
Sture Fjäder valittiin Akavan puheenjohtajaksi - 24.5.2011
Minna Helle vetäytyy Akavan puheenjohtajakisasta - 20.5.2011
Uusi Insinööriliitto kannattaa Heikki Kauppia Akavan puheenjohtajakisassa - 4.5.2011
Sähköinen jäsenkortti kokeilussa - 3.5.2011
TEKin valtuustovaalit 2011 - 3.5.2011
Valtion työteliäs leipä - 21.4.2011
Katso etusi, Akavan jäsenetupalvelu uudistui - 14.4.2011
Lähes puolet äänistä annettiin sähköisesti TEKin vaaleissa - 12.4.2011
Akavan puheenjohtajaehdokkaat esittelyssä - 12.4.2011
Viljanen vaihtaa vapaalle - 12.4.2011
TEKin valtuustovaalin tulos













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti