Tulostettava versio

Insinöörien ilmasto-ohjelma sai TEKin ja Uuden Insinööriliiton lokakuisella Ilmastoaamiaisella kiitosta. Tosin kommenttipuheenvuoroissa toivottiin, että insinöörien usko uuteen teknologiaan olisi ollut vielä väkevämpää.

TEKin ja Uuden Insinööriliiton laatima Insinöörien ilmasto-ohjelma perustuu laskelmille Suomen energiatarpeesta vuoteen 2050. Lähtökohtana on kansainvälisissä sopimuksissa asetettujen päästövähennysten toteuttaminen, mutta myös elintason turvaaminen ja elinkeinotoiminnan kehittäminen Suomessa.

Insinöörien ratkaisumallissa korostuvat fossiilisten polttoaineiden laajamittainen korvaaminen biopolttoaineilla ja voimakas ydinvoimakapasiteetin lisääminen. Tärkeää on energiatehokkuuden radikaali nostaminen muun muassa lämmityksessä ja liikenteessä.

Ohjelmassa korostetaan energia- ja ilmastokysymysten ottamista suunnittelun ja päätöksenteon kriteereiksi myös alue- ja yhdyskuntasuunnittelussa. Tämä ohjaisi liikenteen, rakentamisen ja teollisuuden sijoittumista.

Ohjelmaa kommentoivat Helsingissä lokakuussa järjestelyllä Ilmastoaamiaisella johtaja Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä ja tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen Demos Helsingistä. Molemmat kiittivät insinöörijärjestöjä akuuttiin aiheeseen tarttumisesta ja hyvästä työstä.

Teknologiaharppauksia kaivattiin

Jukka Leskelä kaipasi ilmasto-ohjelmaan kuitenkin lisää edelläkävijyyttä sekä kuvaus­ta siitä, miten ja millä Suomi elää vuonna 2050.

Leskelä sanoo odottaneensa insinööreiltä teknologisten innovaatioiden esiinmarssittamista teekkarihenkisesti: Mitä ei ole, se tehdään!

– Esimerkiksi liikkumisessa odotetaan kuitenkin tapahtuvan pikemminkin käyttäytymismuutoksia kuin teknologiaharppauksia.

Toisen esimerkin Leskelä otti ohjelman energiatehokkuuden lisäämistä koskevasta osasta.

– Energiatehokkuus nostetaan ohjelmassa ilmastonmuutoksen torjumisessa kärkipäähän, mutta miksi sitä arvioidaan vain nykyisten prosessien tehostamisnäkökulmasta. Vuonna 2050 suurin osa nykyisistä tuotantolinjoista on kuitenkin tiensä päässä. Investointitarpeet ovat siis huikeita ja tarvitaan täysin uudenlaisia tuotantoprosesseja.

Leskelä ihmetteli myös, miksi tuulivoiman oletetaan olevan ikuisesti tukitarpeessa olevan energiamuoto. Tuulivoiman tulee olla omillaan jo kymmenen vuoden kuluttua.

Miten kehittyvät maat mukaan talkoisiin?

Aleksi Neuvonen korosti ilmastonmuutoksen torjunnassa globaalia viitekehystä.

– Kehittyville maille on etsittävä niille sopivaa teknologiaa ja myös tapoja rahoittaa teknologisia ratkaisuja.

Neuvosen mielestä tärkeä kysymys on, levitetäänkö uutta teknologiaa ilmaiseksi vain tuleeko siitä uusi tapa ansaita rahaa.

Globaali kysymys on myös se, miten päästöt lasketaan. Lasketaanko päästöt henkeä kohden vai esimerkiksi tuotettua tonnia vai kuljettua kilometriä kohti?

Neuvonen muistutti ilmastonmuutoksesta myös systeemisenä haasteena, jolloin pelikentällä on kansainvälisen politiikan lisäksi pienen ihmisen arki.

– Vähähiiliseen maailmaan päästään vasta kun säätely on kansalaisten hyväksymää ja tapahtuu elämäntapamuutos.

Neuvonen esitteli näkemyksensä vähähiilisen maailmaan siirtymisestä kolmen raiteen avulla. On luotava uutta globaalia teknologiaa, kuten älykkäät sähköverkot, aurinkoenergian hyödyntäminen suuressa mittakaavassa ja sähköautot. On investoitava olemassa oleviin vähähiilisiin ratkaisuihin eli suosittava matalaenergiataloja, raideyhteyksiä ja merituulipuistoja. On luotava sujuvat vähähiilisen arjen palvelut eli otettava käyttöön esimerkiksi henkilökohtaiset kulutusmittarit tai yhteisautot.

Vuonna 2050 hiilidioksidipäästöjen on oltava 90 prosenttia pienemmät kuin tänään. Neuvonen ehdottikin insinööreille uutta eettistä ohjenuoraa: Aloitetaan tulevaisuudesta ja lähdetään siitä, että insinööri suunnittelee ainoastaan ratkaisuja, joiden valmistus ja käyttö on mahdollista maailmassa, jossa päästöjä on leikattu 90 prosenttia nykytasosta.