4. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Työsuhde katkolla? Lomautus tai irtisanominen tuotannollis-taloudellisin perustein

3.12.2009 | Luettu 2242 kertaa - 1 kommentti

Share on FacebookShare on Twitter
Tulostettava versioTulostettava versio
Kuva:

No votes yet

– Lomautuksen tulisi olla väliaikainen toimenpide. Kuitenkin työnantaja voi joskus pyrkiä viivyttämään tai välttämään irtisanomisajan palkan maksua pitkäaikaisilla lomautuksilla,  kertoo TEKin oikeudellisten palveluiden asiamies Satu Tähkäpää.

– Väkeä myös irtisanotaan tuotannollis-taloudellisilla perusteilla jatkuvasti.

Tuotannollis-taloudellisin perustein tehtävän lomautuksen ja irtisanomisen kysymyksiin työntekijän näkökulmasta perehdytään TEKin järjestämässä uudessa uratilaisuudessa.

– Erityisesti lomautuksiin liittyy monitahoista, mutta tärkeää ”knoppologiaa”, joka työntekijän on hyvä tietää. Esimerkiksi osa-aikaeläkeläisen lomauttaminen saattaa aiheuttaa osa-aikaeläkkeen päättymisen. Ensi vuoden kesälomakauden alkaessa on myös hyvä osata itse laskea, miten lomanmääräytymiskauden aikana tapahtunut lomautus on vaikuttanut lomapäivien kertymiseen, Tähkäpää toteaa.

Jos haluat tietoa tuotannollis-taloudellisin syin tapahtuvan lomauttamisen tai irtisanomisen perusteista, tule kuuntelemaan TEKin lakimiestä.

Keväällä 2010 tilaisuus pidetään Helsingissä, Kotkassa, ­Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Tervetuloa tähän ja muihin kevään uratilaisuuksiin!

Tulossa on myös lisää uratilaisuuksia, seuraa verkosta www.tek.fi/uratilaisuudet.

 

Näin sinut profiloidaan työnhaussa

Helsinki to 14.1.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 7.1. mennessä

Jyväskylä ma 22.3.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 15.3. mennessä

Rekrytoinneissakin käytetään profilointia. Työnantaja haluaa selvittää, oletko profiililtasi sopiva, mikä sinua motivoi tai mikä on todennäköinen toimintatapasi eri tilanteissa. Tärkein väline arvioinnissa on työhaastattelu. Valintaa pyritään usein varmistamaan soveltuvuusarviolla. Tilaisuudessa kuulet, mitä työhaastattelussa arvioidaan, saako siinä kaunistella vahvuuksiaan, miksi soveltuvuusarvioita tehdään ja mitä ne voivat kertoa. Kuulet myös, miten sekä haastattelua että soveltuvuusarviota voi hyödyntää oman itsetuntemuksen lisäämiseksi.
Luennoitsijana henkilöstökonsultti, psykologi Taija Stoat, PD Search Oy (www.pdsearch.fi). Tällä hetkellä Stoat vastaa soveltuvuusarvioista. Aiemmin hän on tehnyt rikostentekijöiden riskinarviointia sekä kansainvälistä henkilöarviointityötä Irlannissa.

Puhu ja tule kuulluksi – hyvät vuorovaikutustaidot vievät pitkälle!

Lappeenranta ti 26.1.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 19.1. mennessä

Tampere ti 2.2.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 26.1. mennessä

Työelämä edellyttää jatkuvaa vuorovaikutusta monien ja monenlaisten ihmisten kanssa. Tässä uratilaisuudessa puhutaan selkeästi ja rennosti puhumisesta ja vuorovaikuttamisesta työpaikalla. Tule saamaan uusia oivalluksia itsestäsi ja ihmisistä ympärilläsi!
Asiantuntijana koulutuspäällikkö, FM (puheviestintä) Perttu Laaksonen, Puhe Production Oy (www.puheproduction.fi). Laaksonen on perehtynyt asiantuntijaesiintymiseen sekä vaikuttavaan vuorovaikutukseen.

Työsuhde katkolla? Tuta-perusteinen lomautus tai irtisanominen

Turku to 4.2.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 27.1. mennessä

Helsinki ke 10.2.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 3.2. mennessä

Oulu to 18.2.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 10.2. mennessä

Kotka ma 15.3.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 8.3. mennessä

Tampere to 18.3.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 10.3. mennessä

Kysytystä Työsuhde katkolla – toimi taitavasti -uratilaisuudesta on räätälöity uusi versio, jossa paneudutaan erityisesti tuotannollis-taloudellisin perustein tapahtuvaan lomautukseen tai irtisanomiseen.
Missä järjestyksessä lomauttamisten tai irtisanomisten tulisi tapahtua, ja mitä niistä seuraa? Voiko työnantaja esimerkiksi lomauttaa tai irtisanoa sairauslomalla tai osa-aikaeläkkeellä olevan henkilön? Entä miten lomautus vaikuttaa kesälomien kertymiseen?
Luennoitsijana TEKin lakimies.

Uusiin tehtäviin suorahaun kautta?

Kuopio ma 15.2.2010 klo 17.00, Ilmoittaudu 8.2. mennessä

Suorahaku eli headhunting on käytetty rekrytointikanava suhdanteesta riippumatta, myös asiantuntijoita etsitään suorahaulla. Illan jälkeen tiedät, ketkä käyttävät suorahakua ja miksi, millaisesta osaajasta kiinnostutaan sekä mitä suorahaun prosessi vaatii kandidaatilta. Tilaisuudessa kuulet myös, miten rekrytoija lukee CV:täsi ja saat vinkit työnhakuun ja haastatteluun.
Luennoitsijana Senior Partner Seppo Kangas, MPS Finland Consulting Oy (www.mps.fi). Kangas on toteuttanut suorahaun toimeksiantoja Pohjois-Suomessa vuodesta 1985 lähtien.

Leading Projects Across Cultures

Tampere Mon 12.4.2010 at 17.00
Registration by 8 March

Being able to communicate and network cross-culturally is a personal asset for those working in international teams and projects. This workshop gives you the opportunity to learn about your cross-cultural competence. It includes an assessment of your cross-cultural style to be completed in advance. The event will be held in English. Both international and Finnish TEK members are welcome.
The event will be conducted by David Goddard and Laura Vargas, Pertec Consulting Oy (www.pertec.fi). The two have worked with clients in Europe, Asia, Latin America and the USA.
Registration and further information on career events: www.tek.fi/
careerevents.

Tilaisuuksien tarkempi sisältö ja luennoitsijoiden esittelyt www.tek.fi/uratilaisuudet.

Tilaisuudet täyttyvät nopeasti, joten ilmoittaudu pian: verkkosivujen (www.tek.fi/uratilaisuudet) kautta kunkin tilaisuuden kohdalta löytyvällä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella tai sähköpostilla uratilaisuudet@tek.fi. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä nimesi, syntymäaikasi sekä mahdollinen erikoisruokavaliosi.

Uratilaisuudet on tarkoitettu vain TEKin jäsenille. Etukäteen ilmoittautuminen tilaisuuksiin on välttämätöntä tarjoilu- ja tilajärjestelyjen vuoksi.

Lisätietoja tilaisuuksien sisällöstä:
Satu Myller (09) 2291 2249, satu.myller@tek.fi
Pauliina Orrela (09) 2291 2207, pauliina.orrela@tek.fi
Kansainvälistymiseen liittyvät tilaisuudet:
Marjo Hirvonen (09) 2291 2248, marjo.hirvonen@tek.fi

Kommentit

Tapio Rekola | 10-07-2011

Olen osa-aikaeläkkeelle ja työnantaja on esittänyt toiveena että palaisin takaisin kokoaikatyöhön kun on tullut muutoksia osa-aikaeläkkeelle siirtymiseni jälkeen. Voiko työnantaja lopettaa osa-aikaeläkkeeni vaikka minulle se on myönnettu 30.4.2015 saakka jonka jälkeen siirryn kokonaan eläkkeelle.

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.
Muut artikkelit