Tulostettava versio

Työpaikan menetys on kova isku. Irtisanotun tuskaa pitää lievittää. Toivoa ei saa viedä. Näin sanoo psykologi Soili Poijula.

Miltä tuntuu tulla irtisanotuksi?

– Se on henkilökohtainen tragedia, jonka laajuus ja kesto on jokaisella erilainen, psykologi ja traumapsykoterapeutti Soili Poijula sanoo.

– Irtisanottu kokee tilanteen väkivallanteoksi; neurofysiologinen vaikutus on sama kuin lyömisellä. Tunnekokemuksena irtisanomista voi verrata hylkäämiseen ja osattomaksi tekemisen kokemukseen.

Poijula kehottaa pohtimaan suhtautumistamme irtisanomisiin ja irtisanottuihin.

– Suomalaiseen johtamiskulttuuriin ja yhteiskunnan eri tasoille tarvitaan inhimillisyyttä ja myötätuntoa lieventämään työnsä menettäneiden tuskaa.

Irtisanottu tarvitsee tukea

Suurimmalle osalle ihmisistä työnteon motiivi on turvallisuus ja kuukausipalkka sekä tähän liittyvä psykologinen sopimus työsuhteen jatkuvuudesta. Kun työ menee, sosiaalinen elämä vähenee ja ajankäyttö muuttuu epäsäännölliseksi. Taloudellisista ongelmista voi tulla hyvin raskaita, ja elämänlaatu saattaa laskea henkisen hyvinvoinnin ja terveyden heikkenemisen myötä.

– Työn menetys on yksi stressaavimmista elämänmuutoksista: sitä voi verrata avioeroon tai jopa läheisen kuolemaan.

Poijulan mukaan irtisanotut kärsivät usein stressireaktioista, kuten univaikeuksista, levottomuudesta ja ahdistuksesta.

– Pettymys, äreys tai ylivireys voivat tulla pintaan. Joku saa itkukohtauksia, toinen menettää ruokahalunsa. Yksi saattaa juoda ylen määrin kahvia, toinen polttaa taukoamatta tai hakee lohtua alkoholista tai lääkkeistä, Poijula luettelee.

– Moni kokee itsensä petetyksi ja tuntee vihaa työnantajaansa kohtaan. Irtisanottu pohtii, miksi juuri minut irtisanottiin. Myös halveksunta omaa itseä kohtaan voi nostaa päätään.

Pelko hallitsee irtisanottuja pitkään.

– Työnsä menettänyt kokee usein tarvetta selittää tapahtunutta lähipiirilleen. Samalla on kiire löytää uusi työpaikka, koska pelkää oman ja perheensä tulevaisuuden puolesta. Tämä tunne voi ohittaa omien mielialojen ja tarpeiden ymmärtämisen.

Poijulan mielestä irtisanotut eivät saa riittävästi apua kriisistä selviämiseen.

– Irtisanottujen odotetaan jatkavan elämäänsä eteenpäin tuosta vain. Työnantajat antavat apua: tarjotaan neuvontaa ja kurssitusta uudelleentyöllistymiseen. Juuri potkut saanut on usein kuitenkin niin sokissa, ettei hän kykene järkevästi harkitsemaan eri vaihtoehtoja. Haku- ja haastatteluprosessissa ihmisen täytyy olla jo iskusta toipunut.

Poijula ihmettelee myös, miten kevyesti irtisanottuja kehotetaan alkamaan yrittäjiksi, vaikka yrittäjyys on haastava urapolku.

Irtisanomisen terveysvaikutukset sen sijaan sivuutetaan lähes tyystin. Ja työsuhteen päättyessä lakkaa myös oikeus työterveyshuoltoon.

– Terveyskeskuksesta psyykkistä keskustelutukea on vaikea saada, sen sijaan yleislääkäri määrää helposti unilääkettä miehille ja ahdistuslääkettä naisille.

Vältä katkeroitumista

Poijulan kokemuksen mukaan työn menetyksen surua ei poista ilmiön yleisyys ja yleismaailmallisuus. Sen sijaan kriisivaiheen yli auttaa aktiivinen arki. On myös hyvä ymmärtää, mitä ihmiselle kriisitilanteessa tapahtuu.

– Kriisissä on yleensä alku, keskikohta ja loppu. Akuutin kriisin arvioidaan kestävän noin kuusi viikkoa. Kriisi kokonaisuudessaan voi kestää yhdestä kolmeen kuukauteen. Joskus toipuminen vie kauemmin. Peräti viidesosa voi olla kriisissä vielä kahden vuoden kuluttua.

Pahinta on Poijulan mukaan myrkyttää elämänsä katkeruudella.

– Katkeruutta seuraa stressi, joka voi ­aiheuttaa ehkä vasta vuosien päästä ilmaantuvia sydän- ja verisuonisairauksia.

Myös taloudelliset ongelmat lisäävät ahdinkoa, esimerkiksi yksinhuoltajat ovat tästä syystä vaaravyöhykkeessä.

Syvään kriisiin voivat ajautua työstään elämänsisältönsä ammentavat miehet. Poijula muistuttaa, ettei työn pidä olla elämän ainoa suuri rakkaus. Normaalitilaan palautuvat nopeimmin johtavassa asemassa olevat; he ovat jo lähtökohtaisesti työssään tulos tai ulos -asenteella.

– Parhaiten menetyksistä toipuu ulospäin suuntautunut ihminen, jota läheiset tukevat ja vahvistavat itsetuntoa. On hyvä, jos ympärillä on tukea antava verkosto. Mutta selviytymiseen riittää myös yksi, luotettava ja läheinen ihminen, joka voi olla myös ammattiauttaja.

Irtisanojallakin vaikeaa

Irtisanominen on haasteellinen tilanne irtisanojalle. Toki nykyisin tähän jo valmennetaan esimieskoulutuksessa.

– Monissa organisaatioissa tilanne hoidetaan ammattitaitoisesti ja irtisanottavan tukala asema osataan ottaa huomioon. Irtisanoja ja irtisanottava voivat kuitenkin olla myös pitkään yhdessä töitä tehneitä ystäviä, mikä tekee tilanteen tästä syystä vaativammaksi. Siinä kysytään kypsyyttä molemmilta.

– Iän myötä ja ihmissuhdetaitojen kasvaessa irtisanoja oppii myös suojaamaan itseään. Toisaalta nuoren irtisanojan lyhyt elämänkokemus voi myös suojata ja tehdä tilanteen vähemmän kipeäksi.

Itsemurhat jäävuoren huippu

France Telecomin ja Suomessa Rautaruukin työntekijöiden itsemurhat ovat herättäneet paljon keskustelua. France Telecomissa itsemurhien syyksi arveltiin yhtiön jatkuvien organisaatiomuutosten aiheuttama kohtuuton paine ja stressi. Rautaruukin Raahen tehtaan työntekijöiden itsemurhien epäiltiin liittyvän tehtaalla toteutettuihin epäinhimillisiin työvuorojärjestelyihin.

Poijula korostaa itsemurhan olevan aina pitkän kehityksen seurausta.

– Itsemurha on turha kuolema. Tilanteessa tärkeintä on yhteisön nopea reagointi ja asian läpikäynti. Ihmisillä on oikeus saada tositietoa ja keskustella.

Poijula vertaa itsemurhaan johtaneita työelämän tapahtumia koulukiusaamiseen. Kiusatulta on yleensä puuttunut sosiaalinen tuki. Apua kannattaa aina lähteä hakemaan. Koskaan ei ole syytä päätyä itsemurhaan.

Poijula korostaa toivon merkitystä irtisanotun elämäntilanteessa. Valo on tunnelin päässä.

Kirjallisuutta:

Poijula, Soili: Miten selviytyä työpaikan menetyksestä, Kirjapaja 2008
Poijula, Soili, Ahonen, Riitta: Irtisanotut, Kirjapaja 2007