Insinöörien ilmasto-ohjelmat esiteltiin Lontoossa

– Future Climate -projektin tulokset esitellään seuraavaksi Etelä–Afrikan Durbanissa 28.11. – 9.12.2011 pidettävässä YK:n ilmastokokouksessa. Siellä projektista kertovat tanskalaisen insinöörijärjestön IDA:n ja projektista vetovastuun ottaneen Cambridgen yliopiston edustajat, Martti Kivioja TEKistä kertoo. Projektin kolmannen vaiheen suunnittelu on aluillaan. – Tähän asti on keskitytty päästöjen vähentämiseen ja ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Seuraavaksi pitää kiinnittää huomiota myös ilmastonmuutoksen seurauksiin ja niihin sopeutumiseen.
Lontooseen syyskuussa kokoontuneet Future Climate – engineering solutions -projektin osallistujat vaativat lisää satsauksia teknologioiden kehittämiseen ja päättäjiltä sitoutumista päästövähennyksiin.
Kansainvälisen Future Climate – engineering solutions -projektin toinen vaihe huipentui syyskuun lopussa Lontoossa pidettyyn päätöskonferenssiin, jossa kunkin osallistujamaan edustajat esittelivät kansallisia ilmasto-ohjelmiaan. Suomen ohjelman esittelivät asiamies Martti Kivioja TEKistä ja elinkeinoasioiden päällikkö Heidi Husari UIL:sta.
Teknologiaan satsattava lisää
Projektin osallistujat ovat pitkälle yhtä mieltä siitä, että parhaita keinoja päästöjen vähentämiseen ovat energiatehokkuuden parantaminen liikenteessä, teollisuudessa ja rakentamisessa. Uusiutuvan energian lisääminen on suotavaa, varsinkin jos se on taloudellisesti kannattavaa.
Kiviojan mukaan keskusteluissa toivottiin päättäjien kuuntelevan nykyistä enemmän myös insinöörejä, jotka kehittävät päästövähennykset mahdollistavia teknologioita.
Osallistujien yhteisessä kannanotossa todetaan, että teknologioita ilmastonmuutoksen hidastamiseksi on olemassa, mutta niitä tulee kehittää edelleen, jotta päästövähennystavoitteet voidaan saavuttaa. Tämä vaatii panostuksia tutkimus- ja kehitystoimintaan.
Kannanotossa peräänkuulutetaan myös toimia päättäjiltä: valtionpäämiehien, ilmasto-, energia- ja ympäristöministereiden on sitouduttava kunnianhimoisiin päästövähennyksiin kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Kannanotto luovutettiin konferenssin päätteeksi seuraavaa YK:n ilmastokokousta isännöivän Etelä-Afrikan edustajalle.
Future Climate saa jatkoa
Keskusteluissa toivottiin Future Climate -projektille jonkinlaista jatkoa.
– Sitä onkin tulossa. Vetovastuun on ottamassa Cambridgen yliopisto. On hyvä, että tärkeää asiaa pidetään esillä. Vielä tärkeämpää on kuitenkin ryhtyä viivyttelemättä toimiin ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja sen seurauksiin sopeutumiseksi, Kivioja sanoo.
Lue myös:
- TEK kävi ilmastotyöhön tosissaan
- Future Climate -hankkeeseen osallistuneiden järjestöjen julistus 2011: The world society can do it and we have the technologies (pdf)
-
Lehdistötiedote 23.9. 2011: We have the technology to slash global emissions, say engineers
- 1.2.2012
Betoniseinää kahdellakympillä - 1.2.2012
Elektroniikkaa rullatavarana - 1.2.2012
Maailman hitain tuotekehityshanke - 30.1.2012
Tekniikan museossa designviikonloppu 4.–5. helmikuuta - 14.12.2011
Tavoitteena innovaatio - 14.12.2011
GPS:n haastajat valtaavat taivaan - 14.12.2011
Smart Tools - Insinöörin paras mobiilisofta - 8.12.2011
Hyytävää kylmyyttä ja raakaa suomalaista voimaa - 10.11.2011
Teknisen kehityksen nopeus haastaa tutkimaan tulevaisuutta - 27.10.2011
Kandiuudistus mullistaa DI-tutkinnon - 27.10.2011
Matematiikka – opintopisteitä vai insinöörin kansalaistaito? - 27.10.2011
TEK kävi ilmastotyöhön tosissaan - 27.10.2011
Insinöörien ilmasto-ohjelmat esiteltiin Lontoossa - 27.10.2011
Tieteen tenavatähdet Helsingissä - 27.10.2011
Maailman kallein öljytynnyri - 28.9.2011
Nuoret tieteentekijät palkittiin Helsingissä - 27.9.2011
Helsingin Young Scientists -kilpailun pääpalkinnot Irlantiin, Sveitsiin ja Liettuaan - 15.9.2011
Ilmastovelvoitteet lisäävät insinöörien kysyntää - 15.9.2011
Sydänfilmissä kaiken aikaa - 15.9.2011
Maailman ensimmäinen www-saitti - 1.9.2011
Ilmastovelvoitteet kasvattavat insinööriosaamisen kysyntää - 30.6.2011
Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailu etsii jälleen nuoria luonnontieteilijöitä - 27.6.2011
VTT:n Ekopassi mittaa kesämökkisi ekotehokkuuden - 21.6.2011
Merenpinta nousee ennätysvauhtia - 16.6.2011
Miksi iPhone-puhelu katkeaa? - 16.6.2011
Globalisaation symboli #1 - 9.6.2011
Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2011 säätutkan kehittäjätiimille - 8.6.2011
Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2011 säätutkan kehittäjätiimille - 31.5.2011
Huippututkimusta ja Tiibetin kieltä - 23.5.2011
Erikoisterät vauhdittivat Leijonia - 5.5.2011
Aalto-opiskelijoiden prototyypit julki













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti