Nuoret tieteentekijät palkittiin Helsingissä

Kilpailun voittajat vasemmalta oikealle: Alexander Amini, Pius Markus Theiler ja Povilas Kavaliauskas. Keskellä tuomariston puheenjohtaja, professori Maria Ana Viana Baptista.
Helsingissä järjestetyn 23 EU:n Young Scientists -kilpailun kolme pääpalkinnon voittajaa löytyivät tietotekniikan, insinööritieteiden ja lääketieteen aloilta. Nuorten tieteentekijöiden kansainvälinen kilpailu järjestettiin Helsingin Suvilahdessa. TEK on tämänvuotisen kilpailun järjestäjä.
Nuorin pääpalkinnon voittajista oli irlantilainen Alexander Amini (16). Hänen kilpailutyönsä oli halpoihin kiihtyvyysantureihin perustuva järjestelmä, joka tunnistaa 13 erilaista tennislyöntiä. Järjestelmää voi hyödyntää esimerkiksi urheilussa ja fysioterapiassa käytettävien teknisten apuvälineiden kehitystyössä.
Video: Kilpailutöitä ja nuoria tieteentekijöitä Suvilahdessa.
Sveitsiläinen Pius Markus Theiler (19) kehitti uudenlaisen kalliokiipeilijöiden tarvitseman kalliovarmistuslaitteen. Kallion pystyhalkeamiin kiinnitettävä varmistin estää kiipeilijää putoamasta muutamaa metriä pidempää matkaa. Theilerin uudenlainen varmistin kiinnittyy halkeamien sijasta kallion ulkonemiin. Se sopii kalliokiipeilyn lisäksi myös korkeilla paikoilla työskenteleville.
Liettualainen Povilas Kavaliauskas (18) tutki työssään, miten huonekärpäset levittävät antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja. Antibiooteille vastustuskyvynkehittäneet bakteerikannat ovat eräs nykyterveydenhuollon suurista ongelmista. Kilpailutyö tuo uutta tietoa huonosti tunnettuun bakteerikantojen leviämiseen.
Kansainvälinen tuomaristo valitsi voittajat Suvilahden Kattilahallissa viiden päivän ajan esittäytyneiden 87 tiedeprojektin joukosta. Myöhään maanantaiyöhön venyneen tuomarityöskentelyn päätös julkistettiin tiistaina 27.9. Helsingin yliopiston juhlasalissa pidetyssä palkinnonjakotilaisuudessa. MTV-juontaja Axl Smithin juontamassa tilaisuudessa palkinnot jakoivat opetusministerin valtiosihteeri Tapio Kosunen, EU:n komission tiede- ja innovaatio-osaston varapääjohtaja Anneli Pauli ja tuomariston puheenjohtaja, professori Maria Ana Viana Baptista.
Kilpailun rahapalkintojen yhteisarvo oli 51 500 €. EU:n myöntämien kolmen ykköspalkinnon (á 7500 €), kolmen kakkospalkinnon (á 5000 €) ja kolmen kolmospalkinnon (á 3500 €) lisäksi monet tahot myönsivät kilpailijoille omia huomionosoituksiaan. Suomea edustanut Jarkko Etula palkittiin käynnissä olevan kansainvälisen Kemian vuoden erikoispalkinnolla. Etula testasi kilpailutyössään, miten suomalaiset marjat sopivat kolmannen sukupolven aurinkokennoissa käytettäväksi väriaineeksi.
- Young Scientists -kilpailu on yksi maailman huomattavimmista nuorison tiede- ja tekniikkatapahtumista, kertoo yksikönjohtaja Pekka Pellinen Tekniikan akateemiset TEKistä. TEK on tämänvuotisen kilpailun paikallinen järjestäjä.
Kilpailun osallistujat olivat alle 21-vuotiaita nuoria. Kilpailijoita Helsinkiin saapui 37 maasta, myös Euroopan ulkopuolelta.
- 8.2.2012
Miljoonarahoitus luonnonmateriaalien tutkijoille - 1.2.2012
Betoniseinää kahdellakympillä - 1.2.2012
Elektroniikkaa rullatavarana - 1.2.2012
Muutostuuli puhaltaa Aallossa - 1.2.2012
Koulutuspolitiikassa painotetaan taas tasa-arvoa - 1.2.2012
Maailman hitain tuotekehityshanke - 30.1.2012
Jarno Lappalainen SYL:n puheenjohtajaksi - 30.1.2012
Tekniikan museossa designviikonloppu 4.–5. helmikuuta - 18.1.2012
Akava: Ammattikorkeakouluja patistettava parantamaan koulutuksen laatua - 13.1.2012
Työstä oppimista on hyödynnettävä korkeasti koulutettujen täydennyskoulutuksessa - 20.12.2011
Kansainvälinen akkreditointi koulutuksen kehittäjänä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa! - 20.12.2011
TTY jakoi lupaaville tutkijoille puoli miljoonaa euroa - 20.12.2011
Akavan opiskelijat tyytymättömiä korkeakoulujen työelämäyhteyksien kehittämiseen - 16.12.2011
Akavan Fjäder: Kuntapäättäjien uskallettava uudistaa ammattikorkeakouluja - 14.12.2011
Tavoitteena innovaatio - 14.12.2011
GPS:n haastajat valtaavat taivaan - 14.12.2011
Fysiikan työt remonttiin ja ulkomaalaisille survival guide - 14.12.2011
Osaamisen kehittäminen osaksi työelämän arkea - 14.12.2011
Smart Tools - Insinöörin paras mobiilisofta - 8.12.2011
Hyytävää kylmyyttä ja raakaa suomalaista voimaa - 8.12.2011
Opinnäytetöitä palkittiin - 10.11.2011
Teknisen kehityksen nopeus haastaa tutkimaan tulevaisuutta - 10.11.2011
Tampereen Teknillinen Seura haastaa tukemaan omaa teknillistä yliopistoa - 4.11.2011
Naiset ja tekniikka -palkinto jaettiin Dipolissa - 27.10.2011
Kandiuudistus mullistaa DI-tutkinnon - 27.10.2011
Matematiikka – opintopisteitä vai insinöörin kansalaistaito? - 27.10.2011
TEK kävi ilmastotyöhön tosissaan - 27.10.2011
Insinöörien ilmasto-ohjelmat esiteltiin Lontoossa - 27.10.2011
Tieteen tenavatähdet Helsingissä - 27.10.2011
Maailman kallein öljytynnyri - 21.10.2011
Turun tekniikan koulutus tärkeää alueen kilpailukyvylle













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti