Helsingin Young Scientists -kilpailun pääpalkinnot Irlantiin, Sveitsiin ja Liettuaan
27.9.2011 | Luettu 302 kertaa
Helsingissä järjestetyn 23 EU:n Young Scientists -kilpailun kolme pääpalkinnon voittajaa löytyivät tietotekniikan, insinööritieteiden ja lääketieteen aloilta. Nuorten tieteentekijöiden kansainvälinen kilpailu järjestettiin Helsingin Suvilahdessa.
Nuorin pääpalkinnon voittajista oli irlantilainen Alexander Amini (16). Hänen kilpailutyönsä oli halpoihin kiihtyvyysantureihin perustuva järjestelmä, joka tunnistaa 13 erilaista tennislyöntiä. Järjestelmää voi hyödyntää esimerkiksi urheilussa ja fysioterapiassa käytettävien teknisten apuvälineiden kehitystyössä.
Sveitsiläinen Pius Markus Theiler (19) kehitti uudenlaisen kalliokiipeilijöiden tarvitseman kalliovarmistuslaitteen. Kallion pystyhalkeamiin kiinnitettävä varmistin estää kiipeilijää putoamasta muutamaa metriä pidempää matkaa. Theilerin uudenlainen varmistin kiinnittyy halkeamien sijasta kallion ulkonemiin. Se sopii kalliokiipeilyn lisäksi myös korkeilla paikoilla työskenteleville.
Liettualainen Povilas Kavaliauskas (18) tutki työssään, miten huonekärpäset levittävät antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja. Antibiooteille vastustuskyvynkehittäneet bakteerikannat ovat eräs nykyterveydenhuollon suurista ongelmista. Kilpailutyö tuo uutta tietoa huonosti tunnettuun bakteerikantojen leviämiseen.
Kansainvälinen tuomaristo valitsi voittajat Suvilahden Kattilahallissa viiden päivän ajan esittäytyneiden 87 tiedeprojektin joukosta. Myöhään maanantaiyöhön venyneen tuomarityöskentelyn päätös julkistettiin tiistaina 27.9. Helsingin yliopiston juhlasalissa pidetyssä palkinnonjakotilaisuudessa. MTV-juontaja Axl Smithin juontamassa tilaisuudessa palkinnot jakoivat opetusministerin valtiosihteeri Tapio Kosunen, EU:n komission tiede- ja innovaatio-osaston varapääjohtaja Anneli Pauli ja tuomariston puheenjohtaja, professori Maria Ana Viana Baptista.
Kilpailun rahapalkintojen yhteisarvo oli 51 500 €. EU:n myöntämien kolmen ykköspalkinnon (á 7500 €), kolmen kakkospalkinnon (á 5000 €) ja kolmen kolmospalkinnon (á 3500 €) lisäksi monet tahot myönsivät kilpailijoille omia huomionosoituksiaan. Suomea edustanut Jarkko Etula palkittiin käynnissä olevan kansainvälisen Kemian vuoden erikoispalkinnolla. Etula testasi kilpailutyössään, miten suomalaiset marjat sopivat kolmannen sukupolven aurinkokennoissa käytettäväksi väriaineeksi.
- Young Scientists -kilpailu on yksi maailman huomattavimmista nuorison tiede- ja tekniikkatapahtumista, kertoo yksikönjohtaja Pekka Pellinen Tekniikan akateemiset TEKistä. TEK on tämänvuotisen kilpailun paikallinen järjestäjä.
Kilpailun osallistujat olivat alle 21-vuotiaita nuoria. Kilpailijoita Helsinkiin saapui 37 maasta, myös Euroopan ulkopuolelta.
- 22.2.2012
Patenttihallinnon väki TEKiin - 22.2.2012
Valtiovalta ei kanna yhteiskuntavastuutaan puolustusvoimissa - 20.2.2012
Akavan opiskelijat: Vastavalmistuneille koulutusta vastaavaa työtä - 13.2.2012
Palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina teknologiateollisuudessa - 8.2.2012
YTN: EU:n globalisaatiorahasto saatava apuun Nokian myllerryksessä - 3.2.2012
Olitko ulkomailla töissä 1980-luvulla? Kerro kokemuksistasi. - 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - Uutisarkistoon














Arkisto







Kirjoita uusi kommentti