Tulostettava versio

Aalto-yliopiston professori Martin Vermeer on mukana kansainvälisessä tutkimusryhmässä, joka on osoittanut, että merenpinnan nousu Yhdysvaltain itärannikolla on tällä hetkellä nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin viimeisen 2000 vuoden aikana. Tutkimusryhmän mukaan maanpinnan keskilämpötilan ja merenpinnan tason muutoksien välillä on selkeä yhteys.

− Mannerjään sulamisen ja valtamerien veden lämpötilan kohoamisen seurauksena tapahtuvasta merenpinnan noususta voi koitua vakava ilmastonmuutoksen seuraus, kuvaa tilannetta Benjamin Horton, yksi tutkimusryhmän jäsenistä.

– Merenpinnan nousuennuste edellyttää, että ymmärrämme merialueiden reaktiot ilmastonmuutokseen. Tarkat arviot aikaisemmista merenpinnan vaihteluista antavat puitteet tällaisiin vertailuihin, lisää tutkimusartikkelin johtava kirjoittaja Andrew Kemp.

Tässä uudessa tutkimuksessa tutkijat tuottivat ensimmäisinä merenpinnan tason jatkuvan rekonstruktion viimeisen kahdentuhannen vuoden ajalta sekä vertasivat maapallon lämpötilan vaihteluja merenpinnan muutoksiin.

Tutkijaryhmän mukaan merenpinnan korkeus oli suhteellisen vakaa vuosien 200 eaa. ja 1000 jaa. välillä. Merenpinta nousi 1000-luvun alusta noin 0,5 millimetriä vuodessa 400 vuoden ajan, jolloin maapallolla oli lämmin jakso, joka tunnetaan nimellä ”keskiajan lämpökausi”. Seurasi toinen ilmastollisesti viileämpi kausi, ”pieni jääkausi” 1800-luvun lopulle saakka, jolloin merenpinta oli vakaa. Tämän jälkeen merenpinta on noussut keskimäärin yli 2 millimetriä vuodessa, nopeimmin 2100 vuoden aikana.

Tutkijaryhmä loi mallin yhdistämään merenpinnan nousun globaaleihin lämpötiloihin

Merenpinnan tason rekonstruoimiseksi tutkijat käyttivät mikrofossiileja, jotka kuuluvat huokoseläimiin (foraminifera), ja joita on säilynyt Pohjois-Carolinan rannikon niin sanotuissa marskimaan sedimenteissä. Tutkimusryhmä arvioi kerrostumien iän käyttäen apunaan muun muassa radiohiiliajoitusta.
 

Sininen käyrä kuvaa merenpinnan rekonstruktiota Pohjois-Karoliinan rantasoiden kairausytimistä; sininen vyö kuvaa sen epävarmuutta. Punainen käyrä on globaalisen lämpötilan ja merenpinnan muutoksen välillä löytyneen yhteyden eli mallin perusteella lämpötila-arvoista laskettu merenpinta; ja vihreä käyrä, mareografihavainnoista laskettu globaalinen keskimerenpinta.

Tutkimusryhmä vertasi saamaansa rekonstruktioita Pohjois-Carolinan viimeisten 80 vuoden sekä maailmanlaajuisesti viimeisten 300 vuoden vedenkorkeuden mittauksiin, jotka on tehty erityisillä vedenkorkeuden mittausasemilla eli mareografeilla. Toinen rekonstruktio Massachusettsissa vahvisti tutkimusryhmän saamat tulokset oikeiksi. Saatuja tuloksia korjattiin poistamalla maan pystyliikkeiden vaikutus merenpinnan nousuun.

Tutkimusryhmä osoitti, että rekonstruoidut merenpinnan vaihtelut viimeisen tuhannen vuoden aikana ovat yhteneväisiä maapallon lämpötilojen kanssa ja vaihtelut voidaan kuvata käyttäen mallia, joka yhdistää merenpinnan nousun globaaleihin lämpötiloihin.

− Artikkeli on luonteeltaan historiallinen, mutta palvelee myös ennusteiden laatimista. Suomen tilanteessa voimakas postglasiaalinen maannousu, 40−100 cm vuosisadassa, on aiheuttanut merenpinnan näennäistä laskua ja antaa turvavaraa tulevaisuuden merenpinnan nousua vastaan. Päättely globaalista merenpinnan nousun vaikutuksesta Suomen rannikoiden merenpinnan nousuun on kuitenkin monimutkaista, kuvailee professori Martin Vermeer.

Tutkimus julkaistiin Yhdysvaltain tiedeakatemian lehdessä Proceedings of the National  Academy of Science 20. kesäkuuta 2011.