23. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Työhyvinvointi paranemassa

16.6.2011 | Teuvo Muhonen | Luettu 648 kertaa

Share on FacebookShare on Twitter
Tulostettava versioTulostettava versio

No votes yet

Työhyvinvointi seuraa melko hyvin bruttokansantuotteen muutosta ja peilikuvana työttömyyden muutosta. Bruttokansantuotteen toipuminen viime vuonna edellisen vuoden romahduksesta käänsi työhyvinvoinnin selvään nousuun. Tämä suotuisa kehitys ei vielä riittänyt kääntämään työttömyyttä laskuun.

Työhyvinvoinnin arvioinnissa on aiempaan tapaan käytetty viittä muuttujaa, jotka ovat TEKin työmarkkinatutkimuksessa oman työn organisointimahdollisuus, työmäärä, esimiehen antama tuki, oman työsuhteen varmuus ja työpaikan työsuhteiden varmuus yleensä. Oheisen aikasarjakuvion työhyvinvointi-indeksi on laskettu näiden viiden muuttujan perusteella.

Työhyvinvoinnin tilastollista jakautumista eri vastaajaryhmien kesken voidaan tutkia regressiomallin avulla. Julkisella sektorilla työhyvinvoinnin kokemukset ovat keskimäärin korkeammalla tasolla kuin yksityisellä sektorilla. Poikkeuksena ovat yliopistot, jotka jäävät teollisuuden alapuolelle.

Parhaat toimialat ovat tietojenkäsittelypalvelut ja energia-ala. Heikoimpia ovat elektroniikkateollisuus, kiinteistöpalvelut ja suunnitteluala.

Koulutusohjelmien kesken työhyvinvoinnin kokemuksissa ei ole suuria eroja. Vähän muita parempana erottuu automaatiotekniikka ja heikompina puunjalostus-, tietoliikenne- ja tietotekniikka.

Toimiasema vaikuttaa työhyvinvointiin merkittävästi. Asiantuntijat ja keskijohto ovat pohjalla. Työhyvinvoinnin kokemukset paranevat johtoon ja ylimpään johtoon edettäessä.

Työtehtävien kesken ei ole suuria eroja. Keskikastin alapuolelle ovat kuitenkin jääneet laadunhallinta- ja logistiikkatehtävät.

Vakituisissa työsuhteissa hyvinvoinnin kokemukset ovat luonnollisesti suuremmat kuin määräaikaisissa työsuhteissa. Miesten tilanne on parempi kuin naisten. Nuorten työhyvinvointi on parempi kuin iäkkäämmillä. Pääkaupunkiseutu on edellä muuta Suomea.

Runsaat ylityöt heikentävät työhyvinvointia. Pienet yritykset päihittävät suuret. Palkansaajat ovat saavuttaneet yrittäjät ja nyt kummankin ryhmän työhyvinvointi on samaa tasoa.

Yritykset vertailussa

Yritysvertailu sisältää palkkojen lisäksi myös työhyvinvoinnin vertailun. Työhyvinvointiin vaikuttaa paljon yritysten työsuhteiden varmuus eli näkymät työllisyystilanteesta viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alussa.

Vertailuissa koko yksityinen sektori saa arvon 100. Yli 100 arvot kuvaavat keskitasoa parempaa tilannetta ja alle 100 heikompaa. Palkoissa erot ovat suoraan prosenttiyksiköitä, työhyvinvointi-indeksin asteikko on järjestysasteikko. Yritysvertailuja on tehty jo vuodesta 1996 alkaen.

Jäsenet kysyvät usein muiden ammattien ja henkilöstöryhmien palkoista. Seuraavalla sivulla ensimmäiseen käyräkuvioon on samaan kuvioon piirretty TEKin jäsenten ja yksityisen sektorin toimihenkilöiden ja työntekijöiden vuosikeskiansiot iän mukaan. Muut kuviot esittävät jäsenten kuukausipalkkoja pääasiallisen työtehtävän ja valmistumisvuoden mukaan.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.
Muut artikkelit