23. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

Akava vaatii EU:n osaamismenojen tuplaamista

30.5.2011 | Marketta Harinen | Luettu 579 kertaa

Share on FacebookShare on Twitter
Tulostettava versioTulostettava versioKuva:

Akava vaati Euroopan palkansaajien keskusjärjestön EAY:n Ateenan kongressissa EU:n budjetin osaamismenojen tuplaamista lähivuosina. Tätä nykyä vain kymmenesosa EU:n budjetista käytetään koulutus-, tutkimus- ja innovaatiotoimintoihin.

No votes yet

 

Akavan mielestä myös kansalliset tutkimustavoitteet olisi reivattava uudelle tasolle.

EU:n virallinen ja vain parin maan saavuttama taso tutkimusmenoille on 3 prosenttia bruttokansantuotteesta. Esimerkiksi Kiina lisää tutkimusmenojaan valtavaa tahtia ja Etelä-Korea lähestyy 4 prosenttia.

Lisäksi EU-maat eivät saa riittävästi irti panostuksistaan osaamiseen. Lisää panostuksia, mutta myös lisää tuottoa, vaati Akava.

Akava painottaa osaamista, sillä se on yksi tärkeimmistä lääkkeistä työpaikkojen synnyttämiselle ja Euroopan selviytymiselle globaalitaloudessa.

EAY:n johto vaihtui

Euroopan palkansaajien keskusjärjestön EAY:n johto vaihtui Ateenassa toukokuussa pidetyssä kongressissa.

Kahdeksan vuotta järjestön ykköspaikalla pääsihteerinä työskennellyt John Monks väistyi ja tilalle valittiin Bernadette Segol Euroopan palvelualojen liitosta UNI:sta.

Muuhun johtokuntaan valittiin muun muassa Akavan ja muiden pohjoismaiden palkansaajajärjestöjen ehdokkaana ruotsalainen Veronica Nilsson. Johto valittiin vanhaan tapaan ensisijassa maantieteellisin perustein.

Kongressi hyväksyi linjausasiakirjan, joka on eräänlainen eurooppalaisten palkansaajajärjestöjen hallitusohjelma. Siinä perätään esimerkiksi kunnollisia ja tasa-vertaisia työsuhteita, reilumpaa globalisaatiota, nuorille takuuta koulutukseen tai työhön ja panostamista erityisesti nuorten ja maahanmuuttajien järjestäytymiseen.

Vihreät ja vähähiiliset työpaikat ovat sekä uusien työpaikkojen lähde että rakennemuutoksen aiheuttaja. Tutkimusta ja innovaatioita tarvitaan runsaasti.

 

Suuri ay-tapahtuma

Kongressiin osallistui tuhatkunta ay-toimijaa keskusjärjestöistä ja liitoista sekä kansalliselta että eurooppalaiselta tasolta. Lisäksi paikalla oli ulkopuolisia puhujia.

Suomesta osallistujina olivat Akavan, SAK:n ja STTK:n valtuuskunnat.

TEKistä paikalla oli johtaja Ari Åberg Eurocadresin kokousedustajana. Eurocadres on Euroopan koulutettujen ryhmien ja ylempien toimihenkilöiden neuvottelukunta.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.
Muut artikkelit