Toimistot vihertyvät
Green Office -järjestelmä säästää ympäristöä, mutta myös materiaali- ja energiakustannuksia. Uusia Green Officeja syntyy nyt kuin sieniä sateella. Myös TEKin Itä-Pasilan toimisto on siirtymässä vihreiden konttoreiden ketjuun.
Green Office -päällikö Helka Julkunen kertoo, että vihreä toimisto keksittiin WWF Suomessa vuosituhannen vaihteessa.
– Green Office -ympäristöpalvelu syntyi ajatuksesta, että toimistojen ekologista jalanjälkeä voidaan pienentää.
Suosio on kasvanut muutamassa vuodessa räjähdysmäisesti. Ilmastonmuutos ja huoli ympäristöstä näkyy kasvuna vihreiden toimistojen määrässä. Mukana on jo yli 300 toimistoa sadasta eri organisaatiosta.
– Vielä vuonna 2003 järjestelmän otti omakseen kahdeksan uutta toimistoa vuodessa, nyt sama määrä saadaan mukaan viikossa, Julkunen kertoo.
Tekoja tarvitaan
Ympäristöystävälliseksi Green Officeksi ei julistauduta, vaan sellaiseksi tullaan arjen toimenpiteillä. Green Officessa eivät valot pala turhanpäiten ja koneiden standby-tilat sammutetaan yöksi, dokumentit tulostetaan paperin molemmille puolille ja jätepaperi kerätään talteen, eloperäiset jätteet erotellaan muusta roskasta ja kertakäyttöastiat julistetaan pannaan. Vihreässä konttorissa kartetaan myös turhaa matkustamista eli kokoustetaan ainakin välillä etänä ja tehdään etätyötä.
Samalla kun Green Officessa säästetään ympäristöä, siellä säästetään materiaali- ja energiakustannuksista.
Green Office -toimistot raportoivat WWF:lle vuosittain kulutuksestaan vähintään kolmella eri tunnusluvulla. Yleisiä kulutuksen säästökohteita ovat paperi, sähkö ja liikematkustus.
– Sähkönkulutuksen on saanut vähenemään yli puolet toimistoista, ja vihreiden toimistojen yhteenlaskettu paperinkulutus on vähentynyt yli 10 miljoonan paperiarkkia jo kahtena peräkkäisenä vuonna, Julkunen kertoo.
Parhaassa tapauksessa työpaikallaan ympäristöystävälliseksi oppinut henkilöstö vie ekoteot kotiinsakin.
Green Office on myös imagotekijä. Merkki antaa organisaatiosta hyvän kuvan.
Vihreys tarkastetaan
Kun päätös Green Office -verkostoon liittymisestä on tehty ja organisaation johto sitoutunut toimintaan, yritys tai yhteisö solmii WWF:n kanssa yhteistyösopimuksen. Samalla maksetaan liittymismaksu. Pienet maksavat isoja vähemmän. Alle 30 hengen konttorille liittymisen hinta on 800 euroa, yli tuhannen hengen toimistolle 2 500 euroa.
Liittymisseremonioiden jälkeen alkavat työt; organisaatiolla on vuosi aikaa saada toimiston ympäristöjärjestelmä valmiiksi. Apua saa WWF:stä ja työkaluja ja lisätietoja löytyy WWF:n GOnet-ekstranet-sivustolta.
Kun järjestelmään liittynyt toimisto on mielestään riittävän green, tiloissa tehdään Green Office -tarkastus. Tarkastuksen läpäissyt toimisto saa Green Office -merkin käyttöoikeuden. Merkin käyttöoikeuden luovuttamisen yhteydessä maksetaan myös henkilökunnan ja erillisten toimipaikkojen lukumäärän mukaan määräytyvä ensimmäinen vuosimaksu.
Julkunen muistuttaa, että tämänkin jälkeen vihreän toimiston tulee pyrkiä jatkuvaan ympäristöjärjestelmän kehittämiseen ja henkilöstön ympäristötietoisuuden parantamiseen. Indikaattoritiedot myös raportoidaan vuosittain WWF:lle.
– Joka kolmas vuosi tehdään kontrollitarkastus, jolla varmistetaan, että jatkuvaa parantamista ja Green Office -tavoitteita noudatetaan käytännössä.
Toimiston ekotehokkuuden parantamiseksi
1. Käytä sähköistä tiedonhallintaa paperin asemesta aina kun voit. Turhat tulosteet pois.
2. Aktivoi energiansäästöasetukset tietokoneeseesi ja muihin laitteisiin. Ei juhlavalaistusta arkena.
3. Käytä vihreää sähköä tai hanki vihreitä sertifikaatteja.
4. Liikematkojen sijaan järjestä video- tai puhelinneuvotteluja. Välttämättömien lentomatkojen aiheuttamat hiilidoksidi-päästöt voi kompensoida, kuten WWF Suomikin tekee.
5. Harrasta hyötyliikuntaa työmatkoilla tai käytä julkisia kulkuvälineitä.
6. Anna liikelahjaksi ja aloitepalkkioksi palveluita tavaran sijaan.
7. Kuluta harkiten, käytä uudelleen, kierrätä! Lajittele toimiston jätteet.
8. Käytä ekologisia toimistotarvikkeita, esim. kierrätettäviä mustekasetteja, uusiomuovikalvoja ja täytettäviä kyniä.
9. Viherrä hankinnat. Suosi vuokraamista ja leasing-sopimuksia.
10. Sovella ympäristöystävällisiä toimintatapoja myös vapaa-ajallasi.
Lähde: WWF Suomen nettisivut
WWF Suomi on yhteistyössä TKK Dipolin ja Motivan kanssa kehittänyt ilmastolaskurin, jonka avulla Green Office -toimistot voivat arvioida hiilidioksidipäästöjään ja saada tietoa niiden vähentämismahdollisuuksista.
Lisätietoja: www.wwf.fi/greenoffice
TEK näyttää esimerkkiä
Kun ilmastonmuutos ja kestävä kehitys nostettiin TEKin hallitusohjelman kärkihankkeeksi, tuli aika laittaa myös oma pesä viimeisen päälle.
– Kehtaa vaatia jotain muiltakin, kun oma toiminta on esimerkillistä, TEKin Green Office -vastaava Martti Kivioja sanoo.
TEK on ollut aktiivinen kestävän kehityksen puolestapuhuja jo pitkään. TEKissä muun muassa laadittiin vuonna 2002 kestävän kehityksen asiakirja ja se päivitettiin vuonna 2007.
– Nyt voidaan omalla esimerkillä osoittaa, että TEK on näissä asioissa tosissaan.
TEKin henkilöstöpäällikkö Kati Johansson sanoo, että Green Office -ohjelmaan osallistuminen tuntui luontevalta. – Vastuullisuus kuuluu TEKin arvoihin. Jo nykyisellään TEKissä kiinnitetään ympäristöystävällisyyteen huomiota esimerkiksi it-laitehankinnoissa. Myös kokouksia pidetään yhä useammin etänä. Kierrätystäkin on lisätty eikä kertakäyttöastioihin TEKissä enää juuri törmää, Johansson kertoo.
TEKillä on vuosi aikaa muuttaa toimistonsa vihreäksi.
– Toivon kuitenkin, että järjestelmä on meillä käytössä jo loppuvuodesta 2009, Kivioja sanoo kunniahimoisesti.
Dipoli on vihreä konkari
Jo vuonna 2004 vihreäksi toimistoksi sertifioitu Teknillisen korkeakoulun Dipoli on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa kokous- ja kongressipalveluja tarjoava Green Office.
– Sysäys tuli siitä, että järjestimme ympäristöalan koulutusta sekä ympäristö- ja yhteiskuntavastuun OtaEco-kongresseja. Myös yleisurheilun MM-kisoihin liittynyt ECOmass hankkeemme vei asiaa eteenpäin, toimialapäällikkö ja Dipolin Green Office -vastaava Lea Liesiö kertoo.
Kokemukset ja tulokset Green Office -järjestelmästä ovat olleet erinomaisia.
Henkilöstö on ottanut asian omakseen ja ympäristöystävällisyys otetaan talossa huomioon kaikessa mahdollisessa.
– Kokouskalusteissa suosimme hiomista ja kunnostusta kestävää täyspuuta. Pahvimukien sijaan käytämme posliinia, monistamme kaksipuolisesti, käytämme kangaspyyhkeitä, sammutamme turhat valot ja voimme järjestää kokousvieraille luomu- ja lähiruokaa, Liesiö luettelee arjen esimerkkejä.
Henkilöstö käyttää julkisia kulkuvälineitä työasioissa liikkuessaan, jos se suinkin on mahdollista. Kampusalueella voi huristella Dipolin polkupyörällä.
Myös korjausrakentamisessa otetaan aina ekologisuus lähtökohdaksi.
– Esimerkiksi ensi kesänä vesikalusteita kunnostetaan ja uusitaan niin, että vedenkulutus saadaan pienemään.
Green Office -järjestelmään siirtyminen on tuonut Dipolille myös selvää säästöä. Liesiö arvelee, että esimerkiksi paperinkulutus on vähentynyt noin kolmannekseen. – Sähkölaskukin on pienentynyt, ja toimistotarvikkeita kierrätetään ahkerasti.
– Nykyisin myös asiakkaat osaavat kysyä, miten olemme huomioineet ympäristön toiminnassamme. Ympäristötietoisuus on kasvanut huimasti parin viime vuoden aikana, joten Green Office -logo on myös entistä isompi imagotekijä.
- 1.2.2012
Elektroniikkaa rullatavarana - 1.2.2012
Maailman hitain tuotekehityshanke - 30.1.2012
Tekniikan museossa designviikonloppu 4.–5. helmikuuta - 14.12.2011
Tavoitteena innovaatio - 14.12.2011
GPS:n haastajat valtaavat taivaan - 14.12.2011
Smart Tools - Insinöörin paras mobiilisofta - 8.12.2011
Hyytävää kylmyyttä ja raakaa suomalaista voimaa - 10.11.2011
Teknisen kehityksen nopeus haastaa tutkimaan tulevaisuutta - 27.10.2011
Kandiuudistus mullistaa DI-tutkinnon - 27.10.2011
Matematiikka – opintopisteitä vai insinöörin kansalaistaito? - 27.10.2011
TEK kävi ilmastotyöhön tosissaan - 27.10.2011
Insinöörien ilmasto-ohjelmat esiteltiin Lontoossa - 27.10.2011
Tieteen tenavatähdet Helsingissä - 27.10.2011
Maailman kallein öljytynnyri - 28.9.2011
Nuoret tieteentekijät palkittiin Helsingissä - 27.9.2011
Helsingin Young Scientists -kilpailun pääpalkinnot Irlantiin, Sveitsiin ja Liettuaan - 15.9.2011
Ilmastovelvoitteet lisäävät insinöörien kysyntää - 15.9.2011
Sydänfilmissä kaiken aikaa - 15.9.2011
Maailman ensimmäinen www-saitti - 1.9.2011
Ilmastovelvoitteet kasvattavat insinööriosaamisen kysyntää - 30.6.2011
Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailu etsii jälleen nuoria luonnontieteilijöitä - 27.6.2011
VTT:n Ekopassi mittaa kesämökkisi ekotehokkuuden - 21.6.2011
Merenpinta nousee ennätysvauhtia - 16.6.2011
Miksi iPhone-puhelu katkeaa? - 16.6.2011
Globalisaation symboli #1 - 9.6.2011
Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2011 säätutkan kehittäjätiimille - 8.6.2011
Suomalainen Insinöörityöpalkinto 2011 säätutkan kehittäjätiimille - 31.5.2011
Huippututkimusta ja Tiibetin kieltä - 23.5.2011
Erikoisterät vauhdittivat Leijonia - 5.5.2011
Aalto-opiskelijoiden prototyypit julki - 4.5.2011
Maailman kallein makkara













Arkisto

Kirjoita uusi kommentti