Juko paheksuu patentti- ja rekisterihallituksen henkilöstöpolitiikkaa
19.5.2011 | Luettu 816 kertaa
Akavalaisen julkisen sektorin neuvottelujärjestö Juko paheksuu tapaa, jolla patentti- ja rekisterihallituksen hallinnon tukipalvelujen organisaatiouudistusta on viety eteenpäin. Uudistuksen vuoksi 16 työntekijää on joutumassa irtisanotuksi.
Jukon näkemyksen mukaan uudelleenorganisointi perustuu pinnalliseen ja tarkoitushakuiseen työryhmäraporttiin.
– Henkilöstöä nöyryytetään sillä, että he joutuvat kilpailemaan keskenään jäljelle jäävistä tehtävistä ja osallistumaan useisiin talon sisäisiin työhaastatteluihin. Haastatteluja on lisäksi viety läpi alentavalla tavalla, sillä usea haastattelu on ollut pelkkä muodollisuus ja niistä on jäänyt se vaikutelma, että valinnat ovat jo etukäteen päätettyjä, sanotaan Jukon tiedotteessa.
Menettely ei Jukon mielestä edusta valtiosektorilla yleensä noudatettua kestävää henkilöstöpolitiikkaa, vaikka yhteistoiminnan pelisääntöjä ja lainsäädäntöä on muodollisesti noudatettu.
– Pelisääntöjen kanssa venkoilu nakertaa luottamusta työntekijöiden ja työnantajan välillä. Luottamuksen voi murtaa hetkessä, mutta sen rakentaminen vaatii aikaa.
Jukon mielestä henkilöstöpolitiikka on muutenkin kehittynyt patentti- ja rekisterihallituksessa outoon suuntaan.
Työnantajan yksipuolisesti valmistelemien henkilöstön tulospalkkioiden perusteiksi on ilmoitettu muun muassa työtyytyväisyys ja työilmapiiri. Tyytymättömyys alentaa palkkaa, vaikka tyytymättömyyteen olisi syynä työnantajan kyykyttävä asenne.
– Näin saadaan ilmapiiri vaikuttamaan todellista myönteisemmältä. Työnantajan toimintatapa on hyvin kyseenalainen.??Kokonaisuutena arvioiden työnantajan valitsemat toimintatavat eivät lisää työhyvinvointia tai paranna työilmapiiriä.
Juko toivoo, ettei valtion henkilöstöpolitiikka ole laajemmin muuttumassa vastuuttomaksi.
Patentti- ja rekisterihallituksessa työskentelee noin 50 TEKin jäsentä.
- 11.5.2012
Rakennusalan diplomi-insinöörien palkat kasvoivat yli 4 prosenttia - 10.5.2012
Ilmianna Suomen paras kesätyönantaja - 10.5.2012
Ehdota Akavan yrittäjäpalkinnon 2012 saajaa - 10.5.2012
Suomella opittavaa muiden maiden työmarkkinauudistuksista - 9.5.2012
Kysely vastavalmistuneille: Opintojen lomassa kannattaa käydä töissä - 8.5.2012
Opiskelija: Hae kesäajan opintotuki hyvissä ajoin - 8.5.2012
Tiedon huolehdittava yt-lain velvoitteista - 7.5.2012
Moni kokee syrjintää työelämässä - 2.5.2012
Tarvitsemme huippuosaamista ja uusia yrittäjiä - 2.5.2012
Tampereen Teknillinen Seura etsii Pirkanmaalta teknologia-alan kasvurakettia - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti