Vuosiloman laskenta muuttui valtiolla
Valtion vuosiloman ansainta- ja laskentasäännöt muuttuivat huhtikuun alussa. Moni hyötyy uudistuksesta ja saa ensi vuonna valtion pitkän vuosiloman.

Valtion uusi vuosilomasopimus on hyvä esimerkki työmarkkinajärjestöjen tuloksekkaasta ja kaikkia osapuolia hyödyttävästä työstä. TEKin Pia Hiltunen (vasemmalla) ja JUKOn Tarja Niemelä ovat syystäkin tyytyväisiä.
JUKOn neuvottelija Tarja Niemelä ja TEKin valtion sektorin asiamies Pia Hiltunen esittelevät uutta sopimusta ilolla: uudistus on hyvä, radikaalikin. Nyt ennen niin monimutkainen sopimus on selkeämpi, yksinkertaisempi ja joustavampi.
Vuosilomasopimuksen uudistamisesta sovittiin jo viime sopimuskaudella. Asia työstettiin työryhmässä, jonne pääsopijajärjestöt, akavalaisten JUKO, JHL ja Pardia, tekivät yhdessä pohjaesityksen.
– Saimme kaikki päätavoitteemme mukaan sopimukseen, JUKOa työryhmässä edustanut Niemelä toteaa tyytyväisenä.
Suurin riemu uudesta sopimuksesta koituu niille, jotka ovat tehneet pitkää uraa yksityisellä puolella ennen valtion leipiin siirtymistään.
Jatkossa yksityisen puolen työkokemus voidaan laskea mukaan työvuosiin täysimääräisenä. Ennen sitä otettiin huomioon virkamiehillä enimmillään vain viiden vuoden verran. Tämä yläraja on poistettu uudesta sopimuksesta.
Muun kuin valtion työkokemuksen laskeminen mukaan edellyttää kuitenkin, että työkokemuksesta on olennaista hyötyä valtion työtehtävässä.
– Nyt 15 vuoden palvelusajan voi saada kokoon vanhoja säädöksiä aiemmin. Vanhan työkokemuksen laskemisesta mukaan vuosiloman ansainta-aikaan kannattaa keskustella työnantajansa kanssa. Nyt valtiolla aloittavien pitää taas neuvotella jo työhön tullessaan, mitkä edellisistä työsuhteista kerryttävät vuosilomaa, Niemelä sanoo.
Niinpä ne, joilla on koossa 15 vuotta nykytehtävää hyödyttävää työkokemusta ensi vuoden huhtikuun alkuun mennessä, pääsevät nauttimaan pitkästä kesälomasta. Niemelä ja Hiltunen laskeskelevat, että sellaisia tapauksia on valtiolla useampia tuhansia.
Kukaan ei menetä mitään. Vanhan 19-kohtaisen luettelon mukaiset, palvelusvuosiin hyväksytyt työsuhteet jäädytetään eli ne säilyvät ansaintavuosina kuten ennenkin.
Yksinkertaisempaa laskentaa
Lomapäivien jakaminen varsinaisiin lomapäiviin ja talviloman pidennyspäiviin jää historiaan. Kaikki päivät ovat jatkossa samanarvoisia peruslomapäiviä.
– Enää ei tarvitse miettiä, paljonko pitää lomaa lomakaudella tai sen ulkopuolella, Niemelä toteaa.
Lomapäiviä voi sijoittaa mihin tahansa vuodenaikaan ja vaikka ripotellen – toki työnantajan kanssa sopien, mutta tähänkin on tullut uutta joustoa. Vuosilomapäiviä voi esimerkiksi siirtää tai säästää aiempaa enemmän pidettäväksi lomavuotta seuraavan huhtikuun jälkeenkin.
Kaikki pitämättä jääneet lomapäivät ovat lomakorvausta maksettaessa samanarvoisia. Esimerkiksi eläkkeelle jäädessä saa vuosilomakorvauksen myös pidennyspäiviltä toisin kuin ennen.
Lauantait eivät jatkossa kuluta enää lomaa eli valtiolla työskentelevän kokonaiseen lomaviikkoon uppoaa viisi lomapäivää aiemman kuuden sijasta.
Niinpä lomapäivien määrä on vähentynyt, vaikka käytännössä loma ei kutistukaan.
Sopimuksessa on kolme taulukkoa, joista loman pituus selviää näppärästi.
Kun lauantai ei enää vie lomapäivää, enimmillään lomapäivien määrä voi olla 38, kun seitsemän lauantaita on vähennetty aiemmasta 45 päivän maksimista.
Lomarahan taso säilyy ennallaan. Myös sen vaihtaminen vapaaksi sujuu entiseen tapaan.
- 31.1.2012
NSN vähentämässä 1 200 Suomessa - 30.1.2012
Työstä oppimista täydennyskoulutukseen - 30.1.2012
Inflaatio söi palkankorotukset - 30.1.2012
Esko Rautiola Arkkitehtiliiton uudeksi puheenjohtajaksi - 30.1.2012
Tilastonikkari vaihtui - 25.1.2012
Suunnittelualan palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina - 24.1.2012
Talous hyytyy, keskituloisella kohtuulliset näkymät - 10.1.2012
Akavan Fjäder ehdottaa tutkimus- ja kehitysrahoitukseen uusia keinoja - 21.12.2011
Lomautettujen ja osa-aikaisten työntekijöiden asema paranee - 16.12.2011
Teollisuuden Palkansaajat vastustaa eläkeiän nostoa - 14.12.2011
Samalle viivalle lakon avulla - 14.12.2011
Luottamusmieskysely kertoo: Suhteet työpaikoilla kohdallaan - 8.12.2011
LUT on akkreditoinnin pioneeri Pohjoismaissa - 8.12.2011
Työttömyysturva paranee - 2.12.2011
ICT-alan raamisopimusneuvotteluiden tulokset - 2.12.2011
Kaupan alan ylemmät toimihenkilöt raamisopimuksen ulkopuolella - 1.12.2011
Pertti Porokari YTN:n johtoon - 1.12.2011
Raamia reiluksi kahdeksi vuodeksi - 30.11.2011
Akavan ensimmäinen yrittäjäpalkinto Pekka Jussilalle - 30.11.2011
Johtajien palkitsemiseen malttia - 29.11.2011
Teollisuuden palkansaajat raamiratkaisulla mukana talouden kohentamisessa - 28.11.2011
Akavan Fjäder: Kattava raamisopimus pikkujoululahja - 25.11.2011
Työmarkkinakeskusjärjestöt: raamisopimus ei kattava - 25.11.2011
YTN:n Kauppi: Työnantajan pitäisi vastata huutoonsa raamin kattavuudesta - 25.11.2011
ICT-alan raamineuvottelut päätökseen - 24.11.2011
TEK ja TFiF palkitsivat vuoden ansiokkaimmat opinnäytteet - 24.11.2011
Akavan Fjäder: Raamisopimus tuo vakautta palkansaajille - 24.11.2011
Raamin mukainen neuvottelutulos paperiteollisuuden ylemmille - 24.11.2011
Yliopistot mukaan raamiratkaisuun - 23.11.2011
NSN:n irtisanomiset isku Suomen insinööreille - 23.11.2011
Kunta-alan ja valtion neuvottelutulokset vahvistettiin













Arkisto

Tuntematon | 28-02-2011
Viisainta on kääntyä ensin työpaikan oman luottamusmiehen puoleen. Myös TEKin lakimiehet auttavat TEKin jäseniä kaikissa työsuhdeongelmissa.
Kirjoita uusi kommentti