Valtiovalta ei kanna yhteiskuntavastuutaan puolustusvoimissa
22.2.2012 | Luettu 3072 kertaa
Akavalaisen julkisen sektorin neuvottelujärjestön JUKOn mielestä puolustusvoimien muutosturvan räikeät puutteet kertovat valtion yhteiskuntavastuun puutumisesta. Hallitus ilmoitti 2 200 työntekijän vähennyksistä puolustusvoimissa.
Yhteiskuntavastuuttomaksi hallituksen toiminnan tekee julkisesti mainostetun muutosturvan osittainen puuttuminen kokonaan.
Rakennemuutoksen aiheuttamasta siirrosta kieltäytynyt puolustusvoimien sotilas tai siviilivirkamies irtisanotaan yksilöllisin perustein ilman oikeutta muutosturvaan. Irtisanottu saa työttömyysturvaansa karenssin, vaikka irtisanomisen todelliset syyt ovat toiminnallisia ja taloudellisia.
JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen huomauttaa, että puolustusvoimien sotilaiden ja siviilivirkamiesten siirtymisvelvollisuutta ei ole tarkoitettu massiivisiin uudelleenorganisointeihin, vaan mahdollistamaan yksittäisten virkamiesten pitkäjänteinen urasuunnittelu.
- Nyt siirtymisvelvollisuuden varjolla pakotetaan siirtymään toiselle puolelle maata usein entistä huonommin palkattuihin tehtäviin tai muuten irtisanotaani.
JUKO vaatii, että valtiovalta kantaa yhteiskuntavastuunsa ja kohdentaa säästökuurilla oleville puolustusvoimille määrärahoja asiallisen muutosturvan takaamiseksi.
Toisiin tehtäviin siirrettäville puolustusvoimien virkamiehille tulee taata 24 kk palkkaturva ja irtisanottaville mahdollisuus päästä muutosturvan piiriin.
JUKO edustaa puolustusvoimissa yli 6 000 upseeria, opistoupseeria, erikoisupseeria ja korkeakoulutettuja siviilityöntekijää. TEKillä on reilut 200 jäsentä puolustoimien palveluksessa.
- 22.5.2013
Talentum perustaa uuden lehden tekniikan historiasta kiinnostuneille - 21.5.2013
Akava: Korkeasti koulutetut jäävät nuorisotakuun ulkopuolelle - 21.5.2013
Mielenilmaus tutkimuksen budjettileikkauksia vastaan 23.5. - 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti