Työstä oppimista on hyödynnettävä korkeasti koulutettujen täydennyskoulutuksessa
13.1.2012 | Luettu 58 kertaa
Tekniikan akateemiset TEK kannattaa korkeakoulutettujen täydennyskoulutukseen suunniteltuja Professional Diploma (PD) -koulutuksia, joissa hyödynnetään työstä oppimista ja aiemmin hankittua osaamista.
PD-koulutuksia mietitään parhaillaan muillekin aloille. Kehitystyö jatkuu opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamissa pilottiprojekteissa vuoden 2012 loppuun. Tekniikan alalle kehitystyötä tekevät yhteistyössä tekniikan yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset, Teknologiateollisuus ja TEK.
- Tekniikan korkeakoulutetuille sopisivat hyvin 30-60 opintopisteen laajuiset uudet Professional Diploma (PD) -koulutukset, joissa työssä oppimista täydennettäisiin yliopistollisilla teoriaopinnoilla, selvitysprojektista TEKissä vastannut Katri Närhi sanoo.
- Tutkimusten mukaan 70 prosenttia opista tulee suoraan työstä, 20 prosenttia siitä saadusta palautteesta ja 10 prosenttia muodollisesta koulutuksesta. Tekemiemme selvitysten mukaan myös tekniikan akateemiset pitävät työstä oppimista parhaana ja luontevimpana tapana parantaa osaamistaan.
Täydennyskoulutusta tarvitaan entistä enemmän, sillä asiantuntijatyö vaatii jatkuvaa tietojen päivittämistä. TEKin tekemän tutkimuksen mukaan joka toisen tekniikan akateemisen työtehtävistä puolet on muuttunut kokonaan kahden viime vuoden aikana.
Työstä oppimisen edellytyksenä on, että kouluttautuva henkilö toimii sellaisissa tehtävissä, joissa pystyy oppimaan ja kehittämään työtään oppimistavoitteiden mukaisesti. Lisäksi oppimiseen tarvitaan aikaa.
Närhi muistuttaakin, että työstä oppiminen vaatii työnantajan sitoutumista koulutukseen. Työntekijän, työnantajan ja täydennyskoulutusta tarjoavan tahon on yhdessä keskusteltava tarpeista, joiden perusteella sovitaan oppimistavoitteet ja käytännön järjestelyt.
PD-täydennyskoulutuksen avulla työstä oppiminen tehdään näkyväksi ja tunnetuksi. Koulutuksen suorittaminen veisi työn ohella arviolta vuoden.
- Oman työmarkkina-arvon säilyttäminen osaamista parantamalla on tärkeää kaikissa työelämän vaiheissa. PD-täydennyskoulutuksen rahoitusmalli onkin luotava sellaiseksi, että laajoja osaamiskokonaisuuksia voi suorittaa myös työttömänä, esimerkiksi rekrytointikoulutuksessa.
- 22.2.2012
Patenttihallinnon väki TEKiin - 22.2.2012
Valtiovalta ei kanna yhteiskuntavastuutaan puolustusvoimissa - 20.2.2012
Akavan opiskelijat: Vastavalmistuneille koulutusta vastaavaa työtä - 13.2.2012
Palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina teknologiateollisuudessa - 8.2.2012
YTN: EU:n globalisaatiorahasto saatava apuun Nokian myllerryksessä - 3.2.2012
Olitko ulkomailla töissä 1980-luvulla? Kerro kokemuksistasi. - 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - Uutisarkistoon














Arkisto







Kirjoita uusi kommentti