Tilastonikkari vaihtui
30.1.2012 | Luettu 2649 kertaa
TEKin työmarkkinatutkimuksen ja palkkatilastojen tekeminen on ollut 1990-luvun lopulta alkaen asiamies, DI Teuvo Muhosen tehtävä.
Nyt Muhonen on päässyt lakisääteiseen eläkeikään ja vetäytyy omien harrastustensa pariin.
– Kun tulin taloon, työmarkkinatutkimus tehtiin puhtaasti paperilomakekyselynä. Avuksi tarvittiin joukko tarkkoja ja nopeita tallentajia. Myös tilastoajoja ostettiin ulkoa, Muhonen muistelee.
Vuosituhannen vaihteessa siirryttiin analysoimaan datat SPSS-ohjelmalla.
Lokakuun tilanteesta tehdyn kyselyn sijaan siirryttiin palkkojen kalenterivuositarkasteluun. Paperikyselyn rinnalle otettiin sähköinen lomake. Vuodesta 2006 alkaen kyselyt on tehty pelkästään sähköisesti.
– Sittemmin palkkadatan analysointiin alettiin käyttää myös tilastollisia monimuuttujamenetelmiä kuten regressioanalyysia. Sen avulla tehdään vuosittain TEKin palkkamalli, jolla selvitetään jäsenryhmien välisiä palkkasuhteita ja niitä selittäviä tekijöitä.
Palkkamallia käytetään nykyisin myös Palkkanosturin pohjana. Palkkanosturi on jäsenten käytettävissä TEKin verkkopalvelussa. Sen avulla jäsen voi esimerkiksi haarukoida itselleen sopivan palkkapyynnön työhakemukseen, koska nosturi ottaa huomioon monia palkkatasoon vaikuttavia tekijöitä, kuten työnantajasektorin, toimialan ja -aseman, yrityksen koon ja sijainnin sekä oman koulutusalan.
– Palkkatutkimusta ja -neuvontaa on alettu viime vuosina koordinoida entistä tiiviimmin muiden YTN-järjestöjen kanssa, Muhonen kertoo.
– Jokaiselle YTN:n neuvottelualalle on myös nimetty suurimmista liitoista oma o.t.o.-tutkija , joka tuottaa neuvottelijoiden työn tueksi tietoa alan palkoista ja muista työsuhteen ehdoista.
Muhosen aikana työmarkkinatutkimusdatasta alettiin tuottaa myös vuosittainen tilasto suurimpien tekniikan alan työnantajien palkkatasosta.
– Tilasto kuvaa yritysten palkanmaksukykyä tai -halua diplomi-insinöörien työnantajana, miten päin asiaa kukin tahtoo tarkastella. Tilaston julkaiseminen saattaa joka tapauksessa olla myötävaikuttanut siihen, että muutaman suuren yrityksen sijoitus tällä listalla on kohentunut merkittävästi kuluneiden vuosien aikana.
Työmarkkinatutkimuksen tuloksena vuosittain tuotetut palkkatilastot ovat jäsenkyselyjen perusteella yksi TEKin jäsenten eniten arvostamista palveluista.
- 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - 30.4.2013
Virkamieslautakunta lakkautetaan - 30.4.2013
Sosiaalinen media kasvattaa myyntiä - 30.4.2013
Melu nakertaa työaikaa - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti