Salon seudulle haetaan tukea Euroopan globalisaatiorahastosta
13.6.2012 | Luettu 2601 kertaa
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) hakee Euroopan globalisaatiorahastolta noin 10,5 miljoonan euron tukea Nokian Salon irtisanottavien työntekijöiden tukitoimiin kesäkuun loppuun mennessä.
Lopullisen päätöksen asiasta tekee Euroopan parlamentti syksyn aikana. Haettava tuki on tarkoitus käyttää aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, kuten työnhakuneuvontaan, työnvälityspalveluihin, ammatinvalinnanohjaukseen, koulutukseen ja yrittäjyyden edistämiseen.
Euroopan globalisaatiorahasto tukee maailmankaupan rakenteellisten muutosten seurauksena työnsä menettäneitä ihmisiä.
– TEK on ollut Teollisuuden Palkansaajien kautta erittäin aktiivinen asiassa ja sysännyt prosessia liikkeelle, kertoo johtaja Ari Åberg TEKistä.
Nokian Salon tehtaan irtisanomistilannetta ja hakemuksen valmistelua on käsitelty kevään aikana TEMin työryhmässä, jossa Teollisuuden Palkansaajia on edustanut Åberg ja Ylempiä toimihenkilöitä TEKin yksikönjohtaja Joel Salminen.
Tuntuvat vaikutukset
Nokian vähennykset Salossa ovat olleet viime vuosina tuntuvia. Yhteensä Nokian Salon toimipaikan henkilömäärä on noin 3 700, joista tuotannossa työskentelee 1 700 henkilöä. Salon tuotannosta vähennetään kesäkuun loppuun mennessä enintään 1 000 työpaikkaa.
Viime vuonna Nokia päätti mittavista henkilövähennyksistä Suomessa ja muissa maissa useassa eri vaiheessa. Toimintoja on supistettu ja osa toiminnoista on siirretty Euroopan ulkopuolelle.
– Erilaisia yt-neuvotteluja oli viime vuoden aikana koko Suomessa noin 20, laskee Nokian Salon Ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Aimo Leskelä.
– Tuoreimmat vähennykset kohdistuivat pääasiassa tuotanto- ja tukitoimissa työskenteleviin henkilöihin, ja ne koskivat kaikkia henkilöstöryhmiä. Viime vuonna päätetyt vähennykset kohdistuivat Salossa muutamaan sataan tuotannon tukitoimissa ja tuotekehityksessä työskentelevään toimihenkilöön ja ylempään toimihenkilöön, Leskelä summaa.
Vähennykset heijastuvat Salon seudulla myös Nokian alihankkijoihin. Ennen vuoden 2008 taantumaa alueen työttömyysaste oli alimmillaan kuusi prosenttia, ja vuoden 2012 aikana sen arvioidaan nousevan 15–17 prosenttiin.
– Nokian ensimmäisen vuosineljänneksen huono tulos on lisännyt epävarmuutta, eikä tulevaisuudesta ole selkeää kuvaa, Leskelä kiteyttää henkilöstön tunnot.
Leskelän mukaan erilaisille tukitoimille on tarvetta.
– Esimerkiksi Nokian oma Bridge-ohjelma on edesauttanut uuden uran löytymistä. On myös tärkeää, että yhteiskunta helpottaa uusien yritysten perustamista ja tarjoaa mahdollisuuden lisä- ja täydennyskoulutukseen.

Aimo Leskelä
- 22.5.2013
Talentum perustaa uuden lehden tekniikan historiasta kiinnostuneille - 21.5.2013
Akava: Korkeasti koulutetut jäävät nuorisotakuun ulkopuolelle - 21.5.2013
Mielenilmaus tutkimuksen budjettileikkauksia vastaan 23.5. - 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti