23. helmikuuta 2012

EtusivuEdunvalvontaTyöelämäTekniikkaKoulutusLakitietoJärjestöasiatOpiskelijat
Vain Verkossa

SAK, STTK ja Akava sitoutuvat harmaan talouden torjuntaan

19.1.2012 | Luettu 47 kertaa

Tulostettava versioTulostettava versio

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen kärkihankkeita on tehostettu harmaan talouden torjunta. Hallitus päätti tänään 19.1.2012 hallitusohjelmalinjauksia tukevasta toimintaohjelmasta vuosille 2012–2015.
 
Harmaan talouden torjuminen edellyttää monipuolisen keinovalikoiman käyttöä ja yhteiskunnan eri toimijoiden yhteisiä ponnistuksia. Suomessa on pyritty harmaan talouden torjuntaan ja vähentämiseen muun muassa lainsäädännöllä ja sen kehittämisellä, talousrikostorjuntaohjelmilla, viranomaisten yhteistyöllä sekä valvonnalla.
 
Harmaa talous aiheuttaa yhteiskunnalle merkittäviä tappioita saamatta jääneinä vero- ja maksutuloina. Se on myös merkittävä rasite rehellisesti toimiville työnantajille ja työntekijöille vääristäessään työmarkkinoita ja elinkeinonharjoittajien välistä kilpailua.
 
Harmaaseen talouteen liittyy toimialakohtaisia erityispiirteitä, jotka saattavat va-kavasti vaarantaa yritysten tasapuolisia kilpailumahdollisuuksia, työmarkkinoiden toimintaa ja työntekijöiden tasapuolista kohtelua kyseisellä toimialalla. Harmaan talouden torjunnassa on saatu hyviä kokemuksia konkreettisista toimenpiteistä, joiden valmistelussa ja toteuttamisessa toimialan työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kiinteä yhteistyö on ollut avainasemassa.
 
Palkansaajien keskusjärjestöt:

  1. sitoutuvat käytettävissään olevin keinoin edistämään harmaan talouden tehokasta torjuntaa;
  2. suosittelevat jäsenjärjestöilleen toimialakohtaisen yhteistyön aloittamista tai jatkamista toimialalla mahdollisesti esiintyvän harmaan taloudentorjumiseksi.
Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Sähköpostisosoite pidetään luottamuksellisena eikä sitä julkaista julkisesti.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Anna oikea vastaus kysymykseen. Suuret ja pienet kirjaimet eivät ole merkitseviä.