Patenttihallinnon väki TEKiin
22.2.2012 | Luettu 367 kertaa

Kuva: Tällä puheenjohtaja Matti Santeron allekirjoituksella Patenttihallinnon diplomi-insinöörit -yhdistys liittyi TEKiin ja TEKin myötä myös keskusjärjestö Akavaan STTK-laisesta Pardiasta. Vieressä myhäilee yhdistyksen taloudenhoitaja Antti Heikkilä.
Patenttihallinnon diplomi-insinöörit PHDI on liittynyt TEKin jäsenyhdistykseksi. Yhdistys suosittelee, että myös sen henkilöjäsenet liittyvät TEKin jäseniksi 1.7.2012 mennessä.
Tähän saakka PHDI on kuulunut STTK:laiseen Pardiaan.
TEKin ja PHDI:n yhteistyön tavoitteena on tarjota PHDI:n jäsenistölle jäntevää edunvalvontaa sekä paikallistasolla että valtakunnallisesti Akavan kautta. Samalla kaikki TEKin jäsenedut ja palvelut tulevat PHDI:n TEK-jäsenten ulottuville.
TEK lähettää kevään aikana PHDI:n jäsenille sähköisessä muodossa muutospaketin, jossa on tietoa TEKistä ja myös toimintaohjeet TEKiin liittymisestä.
PHDI toimii TEKin organisaatiossa itsenäisenä paikallisyhdistyksenä.
PHDI on Patentti- ja rekisterihallituksessa pääasiassa tutkijainsinöörin tehtävissä toimivien tai toimineiden diplomi-insinöörien, tekniikan lisensiaattien, tohtorien ja vastaavien luonnontieteellisen akateemisen ylemmän loppututkinnon suorittaneiden edunvalvontajärjestö. Vuoden 2011 lopussa sillä oli 58 jäsentä.
Osa Patentti- ja rekisterihallituksessa työskentelevistä on ollut tähän saakka vain TEKin jäseniä. TEK suosittelee, että hekin liittyisivät nyt oman tekkiläisen paikallisyhdityksensä PHDI:n riveihin.
- 11.5.2012
Rakennusalan diplomi-insinöörien palkat kasvoivat yli 4 prosenttia - 10.5.2012
Ilmianna Suomen paras kesätyönantaja - 10.5.2012
Ehdota Akavan yrittäjäpalkinnon 2012 saajaa - 10.5.2012
Suomella opittavaa muiden maiden työmarkkinauudistuksista - 9.5.2012
Kysely vastavalmistuneille: Opintojen lomassa kannattaa käydä töissä - 8.5.2012
Opiskelija: Hae kesäajan opintotuki hyvissä ajoin - 8.5.2012
Tiedon huolehdittava yt-lain velvoitteista - 7.5.2012
Moni kokee syrjintää työelämässä - 2.5.2012
Tarvitsemme huippuosaamista ja uusia yrittäjiä - 2.5.2012
Tampereen Teknillinen Seura etsii Pirkanmaalta teknologia-alan kasvurakettia - Uutisarkistoon














Arkisto






Kirjoita uusi kommentti