Tulostettava versio

Olin toukokuun puolivälissä Tampereen teknillisen yliopiston tohtoripromootiossa. Tässä TTY:n kahdeksannessa promootiossa tohtorin hatun sai päähänsä 175 tohtoria sekä kahdeksan kunniatohtoria. Ilmassa oli suuren tutkimus- ja koulutusjuhlan tuntua! Joku juhlapuhuja taisi nimittää meitä promovoituja peräti Suomen toivoiksi.

Totta toinen puoli. Isänmaan rakentamisessa jokaisen kansalaisen panos on arvokas, mutta kiistatta yksi Suomen menestyksen avaimia on ollut, ja tulee olemaan, korkeatasoinen teknis-tieteellinen osaaminen.

Tosin se ei yksin riitä mihinkään. Terve, kilpailukykyinen ja toimiva yhteiskunta on monen tekijän muodostama herkkä kokonaisuus, jonka tasapainosta on pidettävä huolta. Se on mielenkiintoisella tavalla sekä tavoite että väline. Kun me voimme hyvin, niin me pärjäämme – ja päinvastoin.

Yksi avain Suomen ja koko Euroopan tulevalle kehitykselle on nuorisotyöttömyyden nujertaminen.  Siinä tarvitaan kaikkien osapuolien päättäväisyyttä ja yhteistyöhalua.

Osana tätä kamppailua on syytä kysyä: miten tutkimuksen ja koulutuksen resurssit olisi suunnattava, jotta yhteiskunnalla ja nuorilla menisi hyvin?

Politiikalla olkoon tässä asiassa sivurooli. Jos alueellisten tai ideologisten argumenttien pohjalta aletaan ohjata tutkimuksen ja koulutuksen kehitystä, mennään varmasti metsään.

Myöskään yliopistomaailma itse ei ole luotettava pääsuunnan osoittaja. Joskus on päädytty rakentamaan sellaisia norsunluutorneja, ettei niistä ole ympäröivä yhteiskunta hyötynyt pätkän vertaa.

Epäluotettavaksi oppaaksi on paljastunut myös koulutuksen vetovoima, eli nuorten mielihalut ja ajan trendit. Viime vuosikymmeninä on Suomessakin harhailtu median luomien trendien ja fiilisten perässä; nuorison kysyntä on toiminut viestinvälittäjänä.

Yksinkertainen tosiasia kuitenkin on, että koulutuksen pitää tuottaa sellaista osaamispääomaa, jolle on käyttöä reaalielämässä. Ellei valmistuneille löydy kohtuullisessa ajassa koulutusta vastaavaa työtä, on tehty kolminkertainen karhunpalvelus. Petetyiksi ovat tulleet sekä koulutettava itse että koulutusta rahoittava yhteiskunta. Kolmas karhunpalvelus on tehty niille elinkeinoelämän lohkoille, jotka potevat pulaa osaajista.

Tällaiseen meillä ei ole varaa! Pahinta on, että valmistumisen jälkeen työttömäksi jäävä nuori altistuu syrjäytymiselle ja monenlaiselle siitä seuraavalle ongelmalle. Ja se vasta kalliiksi tuleekin.

TkT Sauli Ahvenjärvi

Kirjoittaja on kristillis­demokraattien kansan­edustaja ja TEKin jäsen.