Kunta-alan pääsopijat: Työurasopimus turvaa julkisen sektorin eläkkeiden rahoituksen
22.3.2012 | Luettu 2912 kertaa
Kunta-alan pääsopijajärjestöjen puheenjohtajat pitävät hyvänä, että työurasopimus syntyi keskusjärjestöjen neuvottelujen tuloksena. Tämä vahvistaa periaatetta, että työelämän kysymyksistä ja työeläkkeistä neuvotellaan työntekijöiden, työnantajien ja maan hallituksen kesken. Ellei työurien pidentämiskeinoista olisi päästy sopuun, toimenpiteiden valmistelua olisi siirtynyt työmarkkinoilta poliittisille päätöksentekijöille.
- Myönteistä työurasopimuksessa on, että se pidentää työuria ja myöhentää keskimääräistä eläkkeellesiirtymisikää reilulla vuodella. On myös tärkeää, että viimeistään vuonna 2017 voimaan tulevaa työeläkejärjestelmän uudistusta selvitetään yhdessä.
- Keskeistä on myös se, tehty sopimus varmistaa työeläkkeiden rahoituksen, puheenjohtajat korostavat.
- Julkisen sektorin palkansaajien näkökulmasta eläkeratkaisun synty oli huomattavasti parempi vaihtoehto kuin julkisen sektorin lisäleikkaukset. Tehdyt ratkaisut oikaisevat valtiontalouden kestävyysvajetta yli 2 miljardia euroa. Nyt kun ammattijärjestöt ovat kantaneet vastuullisesti huolta tulevaisuudesta, ei valtion budjettikehyksissä pidä enää työntekijöitä rangaista, puheenjohtajat toteavat.
Pääsopijajärjestöt neuvottelevat kunta-alan noin 440 000 palkansaajan palvelussuhteen ehdoista.
- 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - 30.4.2013
Virkamieslautakunta lakkautetaan - 30.4.2013
Sosiaalinen media kasvattaa myyntiä - 30.4.2013
Melu nakertaa työaikaa - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti