Tulostettava versio

Teknologiateollisuus on julkisuudessa valitellut suuria palkankorotuksia. Muut arvioijat ovat pikemminkin kiitelleet ratkaisua siitä, että se tuo vakautta ja ennustettavuutta kansantalouteen. Rohkenen olla enemmän jälkimmäistä mieltä.
Teknologiateollisuudessa Suomen lähimmät kilpailijat ovat Saksa ja Ruotsi. Niihin verrattuna Suomen 2,4 prosentin sopimuskorotustaso vuodelle 2011 ei ole korkea.

Ruotsin insinöörijärjestö sopi joulukuussa teollisuutta laajasti koskevasta vähintään kolmen prosentin palkankorotuksesta. Sana ”vähintään” kertoo, että sen lisäksi saattaa tapahtua yritys- ja henkilökohtaista palkkakehitystä.

Saksassa viime syksynä toteutuneissa IG Metallin sopimuksissa yleinen taso oli 3,8 prosenttia, ja kevään neuvotteluihin viritellään peräti seitsemän prosentin vaatimuksia. Itävallassa sovittiin juuri yli neljän prosentin tasosta.

Samanaikaisesti raamiratkaisu paaluttaa Suomen vuoden 2012 sopimuskorotustasoksi 1,9 prosenttia.

Kiinassa hallitus päätti hiljattain nostaa kaikkia palkkoja 40 prosentilla seuraavana kolmivuotiskautena ja minimipalkkoja peräti 100 prosenttia. Siellä lähtötaso on toki alhainen, mutta korotusten suuruus osoittaa, että Kiina ei halua olla ikuisesti matalapalkkamaa. Sellaiseksi ei pidä Suomenkaan pyrkiä, vaan kilpailukykyä pitää hakea tuotteiden innovatiivisuudesta, korkeasta laadusta ja tuotannon tehokkaasta järjestämisestä – sanalla sanoen edelläkävijyydestä.

Palkkatason murehtimisen sijasta päähuomio pitääkin kiinnittää työvoiman osaamiseen kaikilla tasoilla. Tässä meillä on mielestäni selkeä kestävyysvaje. Suomen vienti ja sitä kautta kansakunnan materiaalinen hyvinvointi riippuu valtaosaltaan tavalla tai toisella insinööritaidon hedelmistä. Siitä huolimatta panostukset tekniikan yliopistoihin ja korkeakouluihin ovat kansainvälisesti katsottuna matalalla tasolla, vaikka huomioidaan Aalto-yliopiston saama suomalaisittain merkittävä pääomaruiske.

Huippu-urheilussa ymmärrämme, että hyviä tuloksia voi saavuttaa vain panostamalla valmennukseen, mutta meillä ylin opetus ei saa päättäjiltä riittävää huomiota osakseen. Loistavistakin PISA-tuloksista on saman verran iloa kuin hyvästä juniorivalmennuksesta. Se on välttämätön pohja menestykselle, mutta valmennuksen pitää olla huippuluokkaa myös SM-tasolla, jos haluaa pärjätä maailman vaativimmilla kilpailuareenoilla.