Akava: Ammattikorkeakouluja patistettava parantamaan koulutuksen laatua
18.1.2012 | Luettu 35 kertaa
Suuri ammattikorkeakoulu-uudistus on pahoissa vaikeuksissa, kun aiottu rahoituksen valtiollistaminen ei onnistunutkaan rahapulan vuoksi. Samalla kaatuivat osin hallinnon uudistamistavoitteetkin. Sekalainen hallintomalliviidakko olisi kiireesti uudistettava, jotta ammattikorkeakouluja päästään kehittämään kokonaisuutena. Lisäksi kovat säästövaatimukset vaikeuttavat ammattikorkeakoulujen tilannetta.
– Vaikka uudistus on nyt osin vesittynyt, rahoituksen uudistaminen on siitä huolimatta aloitettava välittömästi. Uudistustarve on entistä suurempi, kun vähemmällä rahalla on yritettävä varmistaa koulutuksen laatu, totesi Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder Akavan ammattikorkeakouluseminaarissa tänään Helsingissä.
Yliopistojen valmisteilla olevasta rahoitusmallista tulisi ottaa esimerkkiä ammattikorkeakoulujen rahoitukseen, vaikka siihenkin Akava toivoisi enemmän sellaisia rahoituskriteereitä, jotka ohjaavat koulutuksen laadun parantamiseen. Ammattikorkeakoulujen tulisi saada rahoitusta muun muassa suoritetuista tutkinnoista, työllistyneistä opiskelijoista ja hyvästä koulutuksen laadusta.
– Raha ohjaa korkeakouluja tehokkaasti. Rahoitusperusteiden pitää pakottaa ammattikorkeakoulut huolehtimaan ennen kaikkea koulutuksen laadusta. Opiskelijoita on otettava ammattikorkeakouluihin vain sen verran, että voimavarat riittävät hyvään opetukseen, ohjaukseen sekä kiinteän yhteyden luomiseen työelämään, Fjäder painottaa.
Ammattikorkeakouluilla on hyvin erilaisia hallintomalleja. Osassa niitä kuntapäättäjät ovat keskeisessä asemassa ja useassa ammattikorkeakoulussa on kahden hallituksen hallinto. Akava pitää tärkeänä, ettei korkeakoulujen hallinnossa ole tulevaisuudessa päällekkäisiä rakenteita, vaan vastuiden ja vallanjaon tulee olla selkeä.
– Hallinnossa on oltava edustus työelämästä, opetushenkilöstöstä ja opiskelijoista. Akava on jo aiemmin vaatinut vastuullisuutta kuntatahoilta ja muilta korkeakoulujen rakenteista päättäviltä tahoilta.
– Vähäisiä resursseja ei saa enää pirstoa pieniin yksiköihin, vaan ne on koottava isompiin ja vaikuttavampiin kokonaisuuksiin. Tämä on alueen kehittämisen kannaltakin tuloksellisempaa, Fjäder vakuuttaa.
- 22.2.2012
Patenttihallinnon väki TEKiin - 22.2.2012
Valtiovalta ei kanna yhteiskuntavastuutaan puolustusvoimissa - 20.2.2012
Akavan opiskelijat: Vastavalmistuneille koulutusta vastaavaa työtä - 13.2.2012
Palkankorotukset maksettiin yleiskorotuksina teknologiateollisuudessa - 8.2.2012
YTN: EU:n globalisaatiorahasto saatava apuun Nokian myllerryksessä - 3.2.2012
Olitko ulkomailla töissä 1980-luvulla? Kerro kokemuksistasi. - 2.2.2012
YTN: Metsäteollisuus uudistuu innovatiivisten ihmisten avulla - 2.2.2012
Myönteisellä mielellä Torniossa - 1.2.2012
Akava: Kuntauudistusta ei saa romuttaa - 1.2.2012
Henkilöstön määrä kasvoi teknologiateollisuudessa - Uutisarkistoon














Arkisto







Kirjoita uusi kommentti