YTN: Voimat keskitettävä nokialaisten työllistämiseen
14.6.2012 | Luettu 2926 kertaa
Nokian tämänpäiväiset ilmoitukset uusista mittavista irtisanomisista edellyttävät akavalaisen Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n mukaan entistä laajempia toimia suomalaisen IT-osaamisen säilyttämiseksi Suomessa.
– 3700 uutta irtisanottavaa merkitsee alalla poikkeustilaa ja sen selättäminen edellyttää poikkeustoimia, toteaa YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari.
– Yrityksellä itsellään on luonnollisesti korostunut päävastuu tilanteesta, mutta lisäksi tarvitsemme kansallisen hätätilaohjelman IT-alan työpaikkojen turvaamiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi, hän sanoo.
– YTN on ollut aktiivinen nokialaisten tukemisessa tässä rakennemuutoksessa. Lisätukea on oltu hankimassa muun muassa Euroopan Sosiaalirahastosta. Parhaillaan on valmistelussa tukihakemus Euroopan Globalisaatiorahastoon Nokian aiempien irtisanomisten johdosta. Tämä hakemus saa nyt jatkoa, Porokari toteaa.
YTN:n varapuheenjohtajan Heikki Kaupin mielestä Suomen on välittömästi tiivistettävä kampanjointia toimivien ulkomaisten IT-alan yritysten saamiseksi Suomeen.
– Tämä auttaisi akuuttiin ongelmaan, jossa Suomessa on IT-alan osaamista, muttei työpaikkoja ja muualla taas alan työtä tarjolla, muttei osaajia. Muuten osaaminen karkaa meiltä ulkomaille, Kauppi varoittaa.
– Pitkällä tähtäyksellä vaikuttaa teknillisen alan koulutuksen resurssien lisääminen. Ne resurssit ovat tällä hetkellä 80-luvun tasolla. Resursseja lisäämällä voidaan vaikuttaa siihen, että maahamme syntyy kokonaan uusia alan työpaikkoja tulevaisuudessa, Kauppi sanoo.
Lisätietoja:
puheenjohtaja Pertti Porokari, puh. 040 583 3476
varapuheenjohtaja Heikki Kauppi, puh. 040 504 1585
- 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - 30.4.2013
Virkamieslautakunta lakkautetaan - 30.4.2013
Sosiaalinen media kasvattaa myyntiä - 30.4.2013
Melu nakertaa työaikaa - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti