Palkansaajien ostovoima kasvaa tänä vuonna, mutta heikkenee ensi vuonna
27.6.2012 | Luettu 3197 kertaa
Palkansaajien ostovoima kasvaa tänä vuonna noin puoli prosenttia. Sen sijaan ensi vuonna veronkorotukset kääntävät palkansaajien ostovoiman lievään laskuun, arvioi Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta tänään 27.6. julkaisemassaan raportissa.
Ensi vuonna palkansaajien ostovoiman eli palkansaajien yhteenlaskettujen reaalisten käytettävissä olevien tulojen ennustetaan heikkenevän 0,6 prosenttia. Syynä ovat veronkorotukset.
Ensi vuonna ansiotuloverotus kiristyy muun muassa siksi, että ansiotuloverotuksen inflaation tai ansiotason nousun mukaisista tarkistuksista tuloveroasteikkoon luovutaan vuosina 2013–2014. Lisäksi vuoden 2013 alussa ryhdytään keräämään yleisradioveroa entisen televisiolupamaksun sijaan.
Vajaa puolet ostovoiman heikkenemisestä johtuu yleisradioverosta. Ostovoiman heikkeneminen on tältä osin kuitenkin näennäistä, koska yleisradioverona palkansaajilta kerätään kutakuinkin sama summa kuin aiemmin televisiolupamaksuilla. Palkansaajaa kohden ostovoiman ennustetaan säilyvän lähes ennallaan vuonna 2013, koska työllisten määrä vähenee noin puoli prosenttia.
Vientiteollisuus hyötyy heikkenevästä eurosta
Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan mukaan useat kilpailukykyindikaattorit osoittavat Suomen kustannuskilpailukyvyn heikentyneen niukasti viime vuonna. Yksikkötyökustannukset kohosivat sekä tehdasteollisuudessa että koko taloudessa suhteessa kilpailijamaihin.
Tänä vuonna yksikkötyökustannusten ennustetaan edelleen kohoavan viime vuotta nopeammin osin nimellisen palkkakehityksen vauhdittamana, osin suhdannetilanteesta johtuvan heikon tuottavuuskehityksen takia. Toisaalta euron ulkoisen arvon heikkenemisen arvioidaan hyödyttävän Suomen vientiteollisuutta tänä vuonna.
Ulkomaankaupan hintakehitys painaa hyvinvointia
Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan seurantaraportissa selvitetään ansioiden ja hintojen, palkansaajien ostovoiman sekä kilpailukyvyn kehitystä ja kehitysnäkymiä. Toimikunta hyödyntää arvioissaan valtiovarainministeriön suhdanne-ennustetta.
Ajankohtaisen palkka- ja ostovoimatarkastelun lisäksi vuosiraportin teemaosassa selvitetään tulonmuodostuksen, tuottavuuden sekä vienti- ja tuontihintojen kehitystä viime vuosina. Teemaosassa todetaan, että merkittävin suomalaisten taloudelliseen hyvinvointiin vaikuttanut tekijä on kokonaistuottavuuden kohoaminen, kun taas ulkomaankaupan epäedullinen hintakehitys on painanut hyvinvointia pitkällä aikavälillä.
- Lue lisää valtiovarainministeriön kotisivuilta.
- 17.5.2013
Akavan Fjäder: Mahdollisuus keskitettyyn palkkaratkaisuun oli jo - 15.5.2013
Akavan Fjäder: Työllisyystavoitteeksi asetettava vähintään 75 prosenttia - 8.5.2013
YTN: Irtisanominen liian halpaa ja helppoa - 8.5.2013
Suomen Akatemialta 20 miljoonaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimukseen - 7.5.2013
Teollisuuden palkansaajat tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin - 2.5.2013
TEK-lehti 3/2013: Kansallisesta palveluväylästä satojen miljoonien säästöt - 30.4.2013
Tamperelainen teekkariteko 2013: opiskelijatalo Tupsula - 30.4.2013
Virkamieslautakunta lakkautetaan - 30.4.2013
Sosiaalinen media kasvattaa myyntiä - 30.4.2013
Melu nakertaa työaikaa - Uutisarkistoon














Arkisto








Kirjoita uusi kommentti